Sää tulit!

Olen tankannut hämäläisyyttä talvivarastoon, etten Helsingin humussa unohtaisi kuka olen ja mistä tulen. Kävin mökillä Luopioisissa ja teimme retken Juupajoelle, josta äiti on kotoisin.  Kun bussi saapui Helsingistä Tampereen linja-autoasemalle, vastassa oli tilalle tuleva toinen kuski, joka huikkasi ilahtuneena oman bussini kuskille kädet ponnekkaasti vyötäisillä: ”Mmoro, sää tulit!” Ja kahvilassa edelläni tiskillä oli bussikuski joka mainosti kollegalleen jotain hyväksi havaitsemaansa lounaspaikkaa Pyynikintorilla: ”Messääkin sinne, siä on kauheen hyvät sapuskat ja erulliset hinnat”. Tampereen murteella on aika hankalaa olla cool, mutta meille hämäläisille se ei olekaan elämän päätavoite.  Eilen kävin vielä katsomassa isoasiskoa Koulukadulla ja katselin tullessani vanhoja tuttuja paikkoja ja kivalta näytti. Kotoiselta, ja vaikka viihdynkin Helsingissä ja jo jossain vaiheessa ajattelin etten voisi enää kuvitellakaan asuvani Tampereella niin miksen muka voisi. Hyvin sitä taas sopeutuisi sinnekin. Varmaan.

 

 

Juupajoella käytiin mummun ja vaarin haudalla ja äidin veljen ja sedän ja isovanhempien haudoilla ja jonkun haudan kohdalla äiti mainitsi että nuo sisarukset olivat hänen lapsuuden leikkikavereitaan. He kuolivat pieninä kurkkumätään. Äidin Pauli-sedän haudalla muistelin vaarin kertoneen että Pauli aloitti tupakoinnin jo nelivuotiaana, mutta en saanut vahvistusta äidiltä, joka muisti vain että kova tupakkamies setä kyllä oli. Pidän kiinni tarinastani, sillä ajatus nelivuotiaasta nassikasta sätkä huulessa on niin absurdi. Sodassa kaatuneiden ristejä katsellessamme panin merkille, että vuoden 1939 joulukuun puolenvälin tienoilla oli kaatunut paljon juupajokelaisia. Mihin lie ansaan joutuneet. Onneksi vaari tuli sentään takaisin. Äiti muistaa, miten pienenä juoksi vielä halaamaan sotaan lähtevää isäänsä. Kyllä maailma on muuttunut älyttömästi hänenkin elinaikanaan.

Minä halusin välttämättä käydä vanhassa tutussa kyläkaupassa, joka kuin ihmeen kaupalla oli vielä pystyssä ja katselin tuttuja maisemia, samalla tavalla ne kumpuilivat ja aaltoilivat kuin muistelinkin, vaikka edellisestä käynnistä on jo varmaan viisitoista vuotta. Isää harmittivat tienvarsien kyltit, joissa oli iso piirretty lapsen naama ja muka lapsen käsialalla kirjoitettuna että ”älä aja päälle”. Hän jupisi niiden olevan naurettavia, sillä ”eihän missään kenenkään päälle saa ajaa”. Äiti harmitteli että äidin puolen suku on jäänyt niin vieraaksi ja muisteli että yksi serkku oli kyllä asunut Helsingissä Ullanlinnassa. Hän oli  ollut johtajana jossain tehtaassa jossa äidin veli oli aikoja sitten  ollut komennuksella. Äidin kyselyt serkusta veli oli kuitannut  tuhahtamalla että "sekin h*****in länkisääri!"

Juupajoen kirkko

 

Vaivaisukko

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki kellot eri ajassa...

 

Mökillä kaikki oli taas samanlaista ja kuitenkin vähän erilaista, kun vallalla olivat tällä kertaa elokuun värit. Ajattelin että olisi ihanaa asua siellä vaikka vuosi putkeen.

 

 

Ulkohuussissa on nykyään valot!

Ainakin. Olla vain eikä lähteä pois. Huhtikuussa lukisi Eeva Kilven Naisen päiväkirjan ja touko-kesäkuun vaihteessa Isä Camilloa ja elokuussa Joel Lehtosen Putkinotkon ja joulukuussa Seitsemän veljestä ja muina aikoina muita kirjoja. Lämmittelisi saunamökkiä.

Kantaisi puita

Olisi samoissa kamppeissa yötä päivää. Kun kylmenisi, hakisi aitasta untuvatakkinsa ja villapaitansa ja kun lämpenisi hakisi hellehepenettä. Muun ajan olisi hyväksi havaitsemassaan yhdistelmässä legginsseissä, pitkähihaisessa puuvillapaidassa ja miehen siskolta saadussa harmaassa villapaidassa.

 

Villapaidan voisi riisua yöksi.

 Mikko Alatalo:  Sun on oltava viilee: http://www.youtube.com/watch?v=wlNF_I78-08