Vierivä Kivi ja niin pois päin...

Lauantaiaamu Annankadulla

Olen vihdoin löytänyt diagnoosin viimeaikaiselle tyytymättömyydelleni. Se on tylsistys maximus ja sen aiheuttaja löytyy peilistä. Diagnoosin selvittyä olen aloittanut pontevan itselääkinnän. Siihen kuuluu virikkeellistä toimintaa, mielellään ennestään tuntematonta ja siten uudella tavalla stimuloivaa, ja minimiannos on kolme kertaa viikossa. Ei ole pahitteeksi, jos se on edes hiukan älyllistä. Apteekkini on Hesarin "Minne mennä"- palsta ja sieltä olen jo poiminut viime torstaina Heikki ja Maria Sarmannon "Light of Love"- konsertin Saksalaisessa kirkossa

 ja tämänpäiväisen yleisöluennon Aleksis Kivestä nykypsykiatrian silmin Lapinlahden sairaalassa. Hurmaavat valkotukkaiset herrat, turkulaispsykiatrit Ilpo Lahti ja Jukka Aaltonen, sekä Aleksis Kiven seuran varapuheenjohtaja Esko Rahikainen puhuivat innostuneina ja antaumuksella täydelle salille. Ah onnea! Olen liian pitkään laiminlyönyt akateemista puolta itsestäni, joka rakastaa  opiskella ja opettaa ja tutkia ja kuunnella asiantuntijoita. Miten olin saattanutkin unohtaa rakkauteni asiantuntijoihin ja asiantuntijuuteen! Bond-leffassakin sydämeni sykki vain nörtille Q:lle kun taas itse Bond jätti aivan kylmäksi.

Kumman kaa...? 

Mies tuli mukaan Lapinlahden sairaalaan ja jo pelkkä astumisemme luentosaliin sai sydämeni hypähtämään ilosta. Upea Lapinlahden sairaala on ollut satunnaisia päiväkotivuokralaisia lukuunottamatta liian pitkään tyhjillään. Se altistuu jatkuvalle ilkivallalle ja niin oli käynyt edellisyönäkin, kun joku oli paiskannut yhden osaston päätyikkunasta sisään ison kivenmurikan, eikä siinä vielä kaikki, myös Kiven kuva oli poltettu seinälle! Taiteilija oli joutunut tekemään tilalle uuden yötä myöten!

Nyt sairaalan tiloihin puuhataan jättimäistä mielenterveyden vaalimisen keidasta, mikä olisikin mahtava juttu!

Luentosalin ikkuna. Huomaa rikki kivitetty/ammuttu lasi!

Kauhistuttaa ajatuskin, että olisin missannut luennon ja katsonut koko viikon Kardashianit putkeen koneelta (mikä oli myös varteenotettava suunnitelma tälle päivälle ja luonnollisesti edelleen "to do"-listalla). Olen jo aivan pistoksissa mitä kivaa yllätystekemistä ensi viikko tuo tullessaan. Aion olla avoin ja ahnas erilaisille elämyksille. Lisäksi voin taas tutkia asioita myös itse, sillä minulla on kahdet Tigerista ostetut lukulasit! Tarve paljastui Denniksessä, missä kiukuttelin pöytäseurueelle, että eihän tätä ruokalistaa näe edes lukea! Ystäväpariskunnan mies kaivoi esiin lukulasinsa, ojensi ne minulle ja sanoi hyväntahtoisesti, että kokeilehan näillä...

Näkymä Aleksis Kiven huoneen ikkunasta. Täällä häntä "hoidettiin" 1870.

Lelukaupassa eteeni tuli niin älytön ongelma, ettei tosikaan! Olen jo pitkään suunnitellut, että jos Anna-Leena Härkönen tulee joskus liikkeeseen, kerron hänelle miten hyvälle tuulelle monet hänen kirjoituksistaan ovat minut saaneet. No, hän tuli, mutta palaute jäi antamatta. Syy ei kuitenkaan ollut ujouteni, vaan se, että samaan aikaan kaupassa oli Jonna Tervomaa popliinitakissaan! Olisin tietysti voinut sanoa aivan vilpittömästi, että myös sinun musiikkisi, Jonna, on tuonut vuosien varrella paljon iloa elämääni ja että mieheni pitää aivan erityisen paljon "Minä toivon"-musiikkivideostasi, jonka olen joskus linkannut blogiinikin.  Mutta kun Anna-Leena oli tuonut puotiin myös miehensä, Riku Korhosen, olisi hänellekin pitänyt tietysti antaa jotain kivaa palautetta! Vaan minäpä en ole lukenut Korhosta sitten hänen ensimmäisen romaaninsa, enkä siitäkään muista mitään ja kaiken huipuksi liikkeessä oli neljäskin henkilö, suurasiakas villakoiransa kanssa, jonka lukuisia ostoksia panin juuri pakettiin. Hänen kasvonsa eivät olleet ainakaan minulle julkisuudesta tutut ja hän nyt kuitenkin oli ainoa joka osti mitään, joten ei olisi ollut asiallista antaa hänen ymmärtää olevan jotenkin vähemmän tärkeä kuin muusikko ja kirjailijat. Mitä minä olisin hänelle voinut sanoa (olettaen, että olisin jo kehunut Anna-Leenan, Jonnan ja Rikun)? "Ja sinä siinä...sinulla on tosi kiva koira!". Lopputulema oli se, että tyydyin sanomaan:

- Hei hei, kiitos paljon! 

Voi jessus.

Pariisista sen verran, että miehen siskon poika oli perjantaina asentamassa meille Ikeasta ostettua seinävalaisinta tuohon pimeään keittiönurkkaan ja puntaroimme pitäisikö se panna pallo ylös vai pallo alaspäin.

- Minusta pallo alaspäin toisi tänne vähän pariisilaista kujatunnelmaa, siskonpoika sanoi ja minä sanoin että no laitetaan sitten niin, kun meille on tulossa se reilut kaksi metriä kanttiinsa-kokoinen pariisilaiskattomaisemakuvakin. Illalla ennen nukkumaanmenoa tulin vielä katsoneeksi koneelta lööpit, jotka tiesivät kertoa että Pariisissa on tilanne päällä. Laitoimme televisiosta kanavan, joka näyttää vuorokauden läpeensä Ranskan uutisia englanniksi. Hetkessä Pariisi olikin jo olohuoneessamme mutta tunnelma oli aivan muuta kuin mitä olin lähtenyt hakemaan sen seinäkuvan ja -valaisimen kautta. Harva asia horjuttaa perusturvallisuuttani enemmän kuin  neuvottomien uutisankkureiden takeltelu ja hermostunut sivuille vilkuilu suorassa lähetyksessä. Nyt emme taatusti ikinä unohda mitä Pariisissa perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtui. Eikä unohda kukaan muukaan. Eikä tietysti pidäkään.

Wilson Phillips: Hold on: https://www.youtube.com/watch?v=XQBvMob3YOE