Pieni urhea eläin

Meillä on ollut taas ilo ja etuoikeus saada lomailla Oulussa miehen siskon ja hänen miehensä ihanassa talossa, jonka seinillä villiviini rönsyilee runsaana, pihalla kukkivat pionit ja valtavat aprikoosinväriset ruusut, olohuoneen sohvat ja keittiön iso pöytä täyttyvät illasta toiseen ihmisistä jotka visailevat ja rupattelevat keskenään ja jokainen aamu on aloitettu kulkemalla hanhenmarssia läheiselle valkohiekkaiselle uimarannalle Oulunjoelle (vai onko se Oulujoki?) ja sitten miehen sisko miehineen on lukenut Kalevan ja Hesarin ja minä kirjoittanut aamusivujani ja mies on norkoillut kummankin päivälehden urheilusivuja ja saatuaan ne uppoutunut niihin ja ne hetket ovatkin olleet ne ainoat rauhalliset koko talossa. Iltaa kohti vauhti on aina kiihtynyt ja hauskanpitoa ja pihaleikkejä ja lautapelejä ja ruokatouhuja on piisannut yömyöhään asti.

Siksi olikin aivan poikkeuksellinen sattuma ja onnenpotku, että  juuri kun televisio näytti ihanan elokuvan Edinburghin legendaarisesta hahmosta, Greyfriarsin Bobbysta, talo tyhjeni ja sain jäädä rauhassa töllöttämään ”Uskollista Bobbya” nenäliinapaketti kourassani. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen enkä pystynyt puhumaan mistään muusta koko iltana ja vaikka Kyllösetkin tulivat kylään ja keskustelu sivusi vaikka mitä aiheita, en saanut suustani yhtään Bobbyyn liittymätöntä lausetta. Keskustelu eteni suunnilleen tähän tapaan:

Joku: Ja siellä esiintyy keskiviikkona Sir Elwoodin hiljaiset värit, haluatteko tulla mukaan?

Minä: Greyfriarsin Bobbylle on pystytetty Edinburghiin oma patsas. Helena Petäistökin on sanonut, että se on koko Euroopan koskettavin muistomerkki. Symboloi ikuista ystävyyttä ja lojaaliutta. Se oli skyenterrieri. Sen isäntä kuoli, mutta se ei hylännyt häntä, vaan makasi hänen haudallaan yötä päivää. 14 vuotta!

Joku: Pittääpä kattua. Mutta siitä (Etunimi Sukunimestä) piti vielä sanomani, että on se tosi hankala tilanne...

Minä: Kerran Bobby juoksi kolmekymmentä mailia päästäkseen takaisin Greyfriarsin hautausmaalle ja se hautausmaan hoitaja, joka oli aluksi yrittänyt häätää sitä pois, sanoi, että se on pieni urhea eläin ja taputti sitä päähän.

Joku: Etunimi Sukunimikin on muuten nyt Oulussa. Hänen isänsä on joutunut keuhkokuumeen takia sairaalaan.

Minä: Ja kun Edinburghissa aina ammutaan tykillä tasan kello yksi, Bobby oppi että sen jälkeen sotilailla on ruokatunti ja se juoksi aina linnalle ja sotilaat antoivat sille suolalihaa.

Joku: Se ei olekaan niin iäkkäällä ihmisellä mikään leikin asia.

Minä: Mutta sitten keksittiin laki, että kaikki ilman omistajaa olevat koirat pyydystetään ja tapetaan! Myrkyllä!

Joku: Onneksi antibiootit ovat jo kuulemma alkaneet purra.

Minä: Ja Bobbykin otettiin kiinni vaikka siihen oli jo totuttu Edinburghissa ja oikeussalissa huudettiin, että ”Pelastakaa pikkuinen!”

Joku: Otetaanko kierros petankkia? Miehet vastaan naiset?

Minä: Ja sitten nerokas pikkupoika keksi vedota pormestariin ja hän astuikin oikeussaliin Bobbyn kanssa juuri kun tuomari oli langettamassa sille kuolemantuomiota. Hän oli ostanut Bobbylle tyylikkään talutushihnan.

Joku: Siellähän sataa.

Minä: Mutta se kiero tuomari kysyi, että voiko se pormestari muka taata ettei Bobby koskaan poistu hautausmaan alueelta, ja pormestarin oli myönnettävä ettei voi. Hän sanoi, ettei niin vapaata sielua voi kahlita.

Joku: No entäs Trivialia?

Minä: Mutta sitten se nerokas pikkupoika muistutti Skotlannin suurmiehistä ja pormestari keksi, että on vielä yksi konsti ja sitten hän nimitti Bobbyn kaupungin kunniaporvariksi ja se sai kuljeskella vapaana loppuikänsä. Ja kuningatar Viktorian erityisluvalla se saatiin haudata samalle hautausmaalle lähelle isäntäänsä.

Joku: Haepa Etunimi kellarista pönikkä viiniä.

Minä: Ja elokuvan lopuksi ruutuun ilmestyi lause: A dog is for a lifetime, not just for Christmas.

Joku: Punaista vai valkoista?

Minä: Voikohan sen katsoa vielä YleAreenasta?

Greyfriars Bobby:http://www.youtube.com/watch?v=yPWBi_kM8tI&feature=related