Pikkusisko

 

Pikkusisko oli tänään Helsingissä. Hänellä oli tapaaminen WSOY:llä uuden kustannustoimittajansa kanssa. Pikkusiskon kirjoittama lastenkirja julkaistaan ensi syksynä. Olen hyvin ylpeä pikkusiskostani. Ehdotin tekstiviestillä, että pikkusisko tulisi WSOY:ltä suoraan meille, laittaisin hänelle lounasta (paastoni on edennyt yli puolenvälin, en edelleenkään tunne nälkää, mutta kokkaan maanisesti, haluan tarjota pikkusiskolle uunilohta, hedelmäistä currykastiketta, porkkana-puolukkaraastetta ja lohkoperunoita. Ja jälkiruuaksi nostalgiamielessä  appelsiiniriisiä, jota äiti monesti teki meille koulun jälkeen syötäväksi. Äiti tosin ei koskaan polttanut riisipuuroa pohjaan...) Pikkusisko on minulle tosi rakas ja kuten sanottua olen hänestä hyvin ylpeä, mutta mikään ei poista sitä tosiseikkaa, että hän on aivan armoton sähläri. Minä sählään aika ajoin. Oppilaani sähläävät aivan tajuttomasti. Mies TODELLAKIN sählää. Mutta kukaan ei sählää NIIN PALJON kuin pikkusisko, joka on aivan U-S-K-O-M-A-T-T-O-M-A-N raivostuttava sählääjä. Tänä aamuna hän ei vastannut puhelimeensa, ei edes tekstiviesteihin. Puolen tunnin kuluttua sain sen sijaan puhelun hänen tyttäreltään. Tai luulin saavani, mutta puhelimessa olikin pikkusisko, joka oli aamulla kiireessä vahingossa ottanut mukaansa laturin päästä tyttärensä puhelimen ja jättänyt omansa kotiin. Hän on jättänyt passinsa New Yorkissa lentokentän kahvilan tiskille, saanut aikaan pommiuhkaepäilyn Israelissa jättämällä reppunsa keskelle lentokentän terminaalia siksi aikaa kun on käynyt makeisostoksilla. Hän on unohtanut lompakkonsa vaatekaupan sovituskoppiin tuolille.  Hän menee bussissa ventovieraan ihmisen luo ja kysyy "Oletko sinä Jaana?" (koska luulee naista serkuksemme) eikä meinaa uskoa, vaikka saa kieltävän vastauksen ja lapset häpeävät silmät päästään.  Mökin saunanlauteita koristaa mustaksi hiiltynyt kuvio sen jäljiltä kun pikkusisko laski lauteille tulisena hehkuvan halsterin. Lista on loputon. Mutta aina hän selviää kuin koira veräjästä. Niin tänäänkin. Hän tulee meille onnistuneen tapaamisensa jälkeen ja alan heti tuputtaa hänelle ruokaa. Pikkusisko ihmettelee miten voin laittaa ruokaa ja katsella kun muut syövät ja olla itse syömättä ja minä ilmoitan iloisesti olevani ketoosissa. Pikkusisko vahvistaa, että olen tosiaan ketoosissa. Lapan ruokaa pikkusiskon lautaselle ja tuputan kaikkea vielä lisää ja lisää. Tajuan olevani todella rasittava, mutta en mahda itselleni mitään! Olen ilmeisesti imenyt itseeni energiaa tökkimällä lohta sormillani ja vatkaamalla kermavaahtoa ja raastamalla porkkanoita ja pilkkomalla appelsiineja ja ties mitä muuta. Eilen en ollut läheskään näin pirteä. Nukuin sikeät päiväunet ja silti olin valmis yöpuulle jo ennen yhdeksää. Olen alkanut ottaa mehujeni ja yrttiteeni lisäksi pari lusikallista pellavansiemenöljyä päivittäin. Voin loistavasti. Mies tarkkailee minua epäilevän näköisenä ja  sanoo että näytän todella huonolta ja tarjoutuu hakemaan keittiöstä perunan. Pikkusisko sanoo, että näytän hyvältä ja pirteältä. Uskon mieluummin  pikkusiskoa. Vitsailen molemmille, että ajatelkaa nyt mitä  elimistöni käyttää ravinnokseen, ei sillä sen kummallisemmalta voi näyttää ja että nyt pätee sanonta ”olet sitä mitä syöt” myös toisinpäin, eli ”syöt sitä mitä olet” hah hah haa, mutta paastovitsini eivät naurata muita kuin itseäni.  Lähdemme pikkusiskon kanssa kaupungille. Hypistelemme ja nuuhkimme kaikkea mahdollista tekokarvalakeista helminauhoihin. Pikkusisko ostaa Forumin MicMacista jotain roinaa lapsille ja minä ostan sieltä vaaleanpunaisia sydämenmuotoisia kakkupapereita ja sitten pikkusisko haluaa välttämättä LUSHiin ostamaan niitä satojen metrien päähän löyhkääviä kylpytuotteita. Herkistynyt hajuaistini ei salli minun mennä kymmentä metriä lähemmäs kaupan ovea. Käymme Arnoldsilla, jossa pikkusisko ottaa smoothien ja minä askeettisesti vettä. Vähän ennen lähtöään pikkusisko paljastaa jymyuutisen. Muistattehan kun kerroin hänen romahtaneista jalkaholveistaan ja surkeasta selästään. Unohtakaa koko juttu. Niitä ei enää ole! Pikkusisko esittelee jalkojaan. Niissä on kiperä kaari. Vaivaisenluut ovat poissa. Hän taivuttaa selkäänsä piiiiiiiiiitkälle taakse ja piiiiitkälle eteen (mitä hän ei ole pystynyt tekemään vuosikausiin). Olemme innoissamme ja huudamme moneen kertaan ”Hurraa” à la Leena Heffner os. Herppeenluoma. Mutta sitä en kerro miten tämä ihme on tapahtunut. Sen saa pikkusisko itse kertoa, jos haluaa.

Sisters, sisters...http://www.youtube.com/watch?v=xG5MT3sCKBg