Vaaleanpunaista shampanjaa

Lelukauppapomo antoi minulle jouluksi pullon shampanjaa. Emme ole raskinneet juoda sitä, vaan se on edelleen laatikossaan hyllyn päällä odottamassa josko sattuisi jotain ekstraihanaa. Välillä, kun olen ollut erityisen toiveikkaalla tuulella, se on ollut jopa jääkaapissa valmiiksi viilenemässä, mutta mitään niin ihanaa ei ole tapahtunut, että shampanjan avaaminen olisi ollut perusteltua. Mutta nyt lelukauppapomo antoi toisen pullon shampanjaa vapuksi, tällä kertaa vaaleanpunaista, ja niin tärkeää kuin minulle onkin pitää yhtä pulloa jemmassa erityistilanteen varalta, ajatus että sattuisin kuolemaan kaksi avaamatonta shampanjapulloa varastossani, on täysin kestämätön!

Koska miehen sisko miehineen on edelleen Helsingissä, miehellä alkoi kesäloma, itselläni oli vapaapäivä ja keli oli ensimmäistä kertaa todella lämmin ja vappukin tulossa, kutsuin heidät Talvipuutarhaan nostamaan maljan keväälle. 

Matkalla aurinko lämmitti selkää, ruoho vihersi jo ja maasta työntyi kaikenlaista elinvoimaisen näköistä vartta ja lehteä. Olin helpottunut ja hilpeä, pitkästä aikaa todella onnellisella mielellä. Muutkin tuntuivat olevan. Joku nainen pysäytti meidät Oopperatalon takana Töölönlahtea kiertävällä kävelytiellä :

- Tulkaa katsomaan, silkkiuikut rakentavat pesää!

- Ihanaa!

- Ne sukeltavat pohjasta korsia ja kuljettavat ne pesäänsä!

- Taitavia!

Mies lauleskeli "Hey hey, my my"-kappaletta, mutta ei muistanut sanoja "rock'n roll will never die"-fraasia pidempään. Sen sijaan hän siirtyi esittämään tietokilpailukysymyksiä.
- Kenen kappale?
- Neil Youngin.

- Kenelle miehelle tuo kappale on omistettu?

- Mauri Pekkariselle.

- Ei kun oikeasti. Kenelle muusikolle?

- Frank Sinatralle.

- Ei, vaan Johnny Rottenille.

- Ei takuulla ole.

- Usko pois vain!

Kina jäi kesken, koska saavuimme perille ja shampanjakestit alkoivat. Miehen siskon puhelin soi. Siellä oli hänen paras ystävänsä Tuula.
- Mä en voi kuule nyt jutella. Hanna kutsui meidät Talvipuutarhaan shampanjalle. Vaaleanpunaiselle shampanjalle...siis tämä on oikeaa shampanjaa, ja meillä on tässä myös tämmöisiä pikku piirakoita ja mansikoita ja...
- Jellybeanseja.
-...ja Jellybeanseja...mä laitan sulle kohta kuvan! Hei hei ja terkkuja kaikilta!
- Mitä se sanoi?
- Että "haistakaa paska".

Sovitaan, että nyt ei puhuta lainkaan Valhallankadun vesivahingosta eikä muustakaan ikävästä. Sen sijaan hän kertoo miten heidän lapsensa olivat aikoinaan niin hulluina tuubista puristettavaan pikkelsiin, että hän oli ostanut jokaiselle joululahjaksi oman tuubin.
- Mistä ne erotti mikä tuubi oli kenenkin?
- Kirjoittivat päälle tussilla nimensä.

Lisäksi hän kertoo miten yksi lapsenlapsista oli saanut käsiinsä "Lasten raamatun" ja järkyttynyt sydänjuuriaan myöten ja sanonut mummilleen, että "tiedätkö tässä kirjassa on yksi aivan hirveä kuva, haluatko nähdä? Siinä Jeesus on ripustettu naulakkoon!"

Salaperäinen lehdenlukija Talvipuutarhassa....

Talvipuutarhasta kävelimme lämmöstä ja auringosta nauttien kohti Töölöä. Mies bongasi patsaan.
- Onkohan tuokin Laila Pulliaisen tekemä?
- Tarkoitat varmaan Laila Pullista?
Istuimme puistonpenkille kuuntelemaan puhelimestani "Hey hey, my my":n, koska miehelle oli tärkeää saada osoittaa olleensa oikeassa. Kaupunki ympärillä näytti kauniilta ja lupaavalta. Ehkä se olikin sitä, tai sitten se oli vain vaaleanpunaisen shampanjan vaikutusta. Hauskaa vappua kaikille!

Neil Young: Hey hey, my my: https://youtu.be/YYvEiyxRLnY

Alistus!

Rouhea (ja ainoa) näkymä koti-ikkunasta. 

Kirjapiirimme kokoontui tällä kertaa Fabianinkadulla mainostoimisto Punk!:in tiloissa. Käsittelyssä oli Emma Donoghuen "Huone", johon muutama ei aiheen ahdistavuuden vuoksi ollut saanut vielä tartutuksi ollenkaan. Täytyy myöntää, että itseltäkin tuo olisi jäänyt hyllyyn jollei olisi ollut kirjapiirin listalla, mikä onkin kirjapiirin hyvä puoli: tulee edes silloin tällöin lähdetyksi omalta mukavuusalueeltaan. Hyvä kirja se oli, mutta puheenaiheena vain yksi kymmenien joukossa.

Kasarmitorin laidalla tapahtuu

- Mun täytyy kyllä sanoa, että viimeistään tuo Princen kuolema vapautti mut kaikesta kuolemanpelosta. Mä en enää pelkää mitään...Onneksi mä näin sen Suomen keikan. Vain se harmittaa, että mua pelotti että mun fillari varastetaan ja siksi mä lähdin ulos toisen encoren jälkeen. Se oli tullut lavalle vielä kolmannenkin kerran.

****

- Silloin kun me oltiin siellä Torreviejan eläkeläiskeitaassa, me lompsittiin muiden eläkeläisten tavoin sitä bulevardia edestakaisin, mutta koko ajan piti katsoa kelloa, kun telkkarista tuli semmoinen tietokilpailuohjelma kuin "BOOM!". Ne kysymykset oli niin helppoja, että mekin osattiin vastata vaikkei osattu edes kieltä. Semmoisia kuin "oliko Michelangelo a) rokkitähti b) tiedemies c) taiteilija?", mutta aina siellä oli niin tolloa sakkia vastaamassa, että väärin meni ja silloin kuului "BOOM!" ja se väärin vastannut pudotettiin isoon kuoppaan.

"Kepeää luettavaa". Ei mitään iloa...

Elias Weiss Friedmanin "The Dogist". Sain Turun ystävältä syntttärilahjaksi. Paljon iloa!

****

- Saanko mä tässä välissä esittää yhden kysymyksen? Jos olisi pakko olla jonkun poliitikon kanssa, niin...

- Ville Niinistön!!!

- Äh...mun piti sanoa se!

****

- Helsinki on kuulemma kaikkein pahin paikka tulla vanhaksi ja avuttomaksi koko Suomessa. Toiseksi pahin on Espoo.

- Mikä on paras?

- Kempele.

****

- Onko muuten kellään sattumalta mitään huonoja lakanoita tai sellaisia varastossa? Mä veisin äidille (93 vuotta) Kauhajoelle. Se on nyt innostunut leikkaamaan matonkuteita. Päivät pitkät se vain leikkaa ja leikkaa, mä pelkään että kohta siellä ei ole enää ainuttakaan pöytäliinaa jäljellä...

****

- Ootteko te kuunnelleet radiosta sitä "Anonyymejä kotikiusattuja"? Se on tosi hyvä! (Laulaa:" AKK, AKK, kovempaa ei oo....ALISTUS!") Mun mies laittaa mulle joka perjantai puoli kahdeltatoista tekstarin: "Alistus!", että mä muistan kuunnella. 

(Kuuntelin kotona yhden osan Yle Areenan radiosta. Ovat sellaisia muutaman minuutin pätkiä. "Sankareina" ovat Pauli ja Veijo, ainakin toisella on pelottava vaimo, Martta. Kuuntelemassani jaksossa he hermoilivat jäävänsä kiinni siitä etteivät ole maksaneet palautuspulloista saamistaan reilun kympin tuloista veroa, ja että nyt heidänkin nimensä luetellaan veronkiertäjien joukossa MOT:ssa. Ja siinä tosiaan oli alussa se Susannan esittämä laulu.)

Muuten elämä näyttäytyi laajalla skaalalla: yhden lapsenlapsi osallistui voimistelukilpailuihin, toisen iäkkäät vanhemmat olivat saaneet asunnon palvelutalosta, miehen siskon miehen lompakko oli varastettu Napolissa, yhden tytär oli lähdössä Afrikkaan. Oli helpottavaa kuulla, että muillakin on huhtikuu ottanut koville. Muutkin piiriläiset olivat väsyneitä ja tympääntyneitä, mikä tuntui ihanan lohdulliselta. Yksi heistä oli bongannut minut auton ikkunasta Kaisaniemssä, töötännyt ja heiluttanut, mutta en ollut huomannut.

- Taisit olla salilta tulossa? Askel oli kyllä vetävä, mutta ilme kieltämättä aika totinen...

No, eiköhän se tästä pikkuhiljaa taas iloksi muutu. Santorinin matkaan on enää parisen viikkoa!

Prince: Purple Rain: https://youtu.be/4rvUM7v1rDM

Matalalla profiililla

Ripaus toivoa!

Heipä hei! Olen ollut "poissa", tiedän. Hetken ajattelin jo lopettaneeni bloggaamisen tyystin, mutta päätin sitten kuitenkin pitää tätä väylää vielä ainakin jollakin tapaa avoimena. Tämä harmaan ja beigenvärisen kevään loputon kyntäminen ottaa vain niin julmetun koville, ettei voi mitenkään kirjoittaa "Optimistin puutarhassa"-otsikon mukaisia juttuja. En ole ollenkaan optimistinen enkä erityisemmin puutarhafiiliksissäkään (vaikka laitoinkin vähän orvokkeja mökille). En ole edes ostanut ainuttakaan siemenpussia kevätkylvöjä varten. Päin vastoin, olen koko ajan pienessä katastrofivalmiudessa. Jopa niin, että eilen jouduin palaamaan lelukauppaan Fredrikinkadulta, kun luulin hälyttimen lauenneen ja ujeltavan kaupassa. Kaupassa ei hälyttänyt mikään. Se olikin vain kevään riemua laulava pikkulintu, jonka ääni kaikui talojen seinissä. Myöskään tämmöinen näky Kaivopuistossa kesken viattoman aamupäiväkävelyn ei ole omiaan tuomaan seesteisyyttä. Lisätkää mielessänne kuvaan myös yläpuolella pyörivän helikopterin ääni.

Onko tämä muka normaalia?!

Lehtiä ei tee mieli lukea, uutisia ei tee mieli katsoa, mutta silti aina jokin masentava tiedonjyvä läpäisee tajunnan. Viimeksi suunnitelma valtion tieverkkojen yksityistämisestä. Mietin mitä sanoisin, mutta päätin olla sanomatta mitään. En yksinkertaisesti jaksa. Sen sijaan siteeraan keskustelupalstan sananvaihtoa aiheesta:

- Täh? Aprillipäivä meni jo. Onko tuo hullu tosissaan?

- Valitettavasti. Toivottavasti jättää politiikan kokonaan ja keskittyy siihen "kaikki mitä minulla on, olen saanut kovan työn kautta" - Vallilaansa, jonka peri vanhemmiltaan.

- Oliko tämä se sama tyyppi, joka junaili valtion, kuntien ja kansalaisten rahoilla maksetun lastensairaalan ilmaiseksi suomenruotsalaiselle säätiölle?

- Jep.

Hakaniemessä torikahvilla

On minulla onneksi muutakin mietittävää ollut. Esimerkiksi John F. Kennedy Juniorin ja Carolyn Bessette-Kennedyn elämä ja kuolema, joista kiinnostuin tilattuani New Yorkin täydellisten naisten loppumisesta aiheutuneiden vieroitusoireiden helpottamiseen Carole Radziwillin kirjan "What Remains", jossa hän kertoo siitä miten hän, boheemin, vähävaraisen perheen tytär päätyi naimisiin puolalaisen prinssin kanssa, joka sattumalta oli John Kennedyn serkku ja joka sittemmin sairastui syöpään ja miten Carolyn Bessetistä tuli hänen paras ystävänsä ja tukijansa ja siitä raskaasta kesästä, kun oli selvää, että Anthonyllä olisi enää muutama viikko elinaikaa, eikä KUKAAN olisi voinut aavistaa, että ennen häntä lähtisivätkin nuoret ja vahvat John, Carolyn ja hänen siskonsa Lauren, kun heidän pienkoneensa syöksyi mereen  kolme viikkoa ennen kuin Anthony kuoli ja Carole jäi yksin pärjäilemään miten parhaiten taisi.

Carole kertoo, että hänen ja Calvin Kleinin pr-osastolla työskennelleen Carolynin ensikohtaamisen jälkeen Carolyn oli jättänyt vessan peiliin lapun, jossa oli lukenut: "Oli tosi kiva tavata, mutta ystävyytemme ei voi syventyä ennen kuin hankkiudut eroon noista kammottavista Gapin lenkkareista. Oikeasti! XXX Carolyn". Ja myöhemmin hän oli aina tilaisuuden tullen kertonut tarinaa heidän ensi tapaamisestaan:

- Ensimmäisen kerran näin Carolen rantatalon keittiössä. Hän seisoi tiskaamassa ja hänellä oli jalassaan punaiset farkkushortsit, jotka olivat kiinni vyöllä ja t-paita oli tungettu sisään shortseihin!

No, Kennedyvillitys tuli ja meni. Kävin ystävävierailulla Turussa. Kävelimme joen vartta Turun linnalle asti, jossa kävimme brunssilla upeissa puitteissa, jotka sallivat meidän leikkiä hetken linnanneitoa/prinsessaa/kuningatarta (tennareissa).

Onko tämä nyt varmasti tarpeeksi arvokas miljöö ystävyysbrunssillemme...

Sen jälkeen olen käynyt Tampereella ja mökillä, jossa ihmettelin huussin viereisen ison kiven päältä maahan varisseita sammalia. Päättelin että siinä oli ollut joku oravien tai naakkojen jengitappelu, mutta isä sanoi että ei kun hän oli nostanut Lennin siihen kiven päälle "leikkimään". Lenni muistuttaa päivä päivältä enemmän Tuomas Enbuskea, sanoo pikkusisko, ja kuvat todistavat samaa.

Sillä aikaa kun olin poissa, mies oli katsonut tv:stä dokumentin "The Jam"-nimisestä yhtyeestä. Hän soitti ja kertoi itkeneensä vähän, "koska se oli hänen musiikkiaan ja koska hänkin oli ollut "mod" (not) ja että minun pitää katsoa se dokumentti yhdessä hänen kanssaan, kun palaan kotiin. Katsoimme  koko puolitoistatuntisen dokumentin ja kyllähän se minuakin kosketti. Kaikki se vimma, jonka itsekin silloin tunsi niin vahvasti ytimissään. Missä ihmeessä se on? Kanavoituuko se enää mihinkään muuhun kuin syömiseen ja kuntosalin soutulaitteeseen?  Eihän sitä enää edes innostu mistään (paitsi kun löytää Anna-lehden välistä ilmaisen Lancomen  "Visionnaire"-seeruminäytteen). Paitsi että kyllä me nyt innostuimme nuoruutemme musiikista tuon dokumentin myötä. Olen sen jälkeen kuunnellut joka aamu ainakin viisi kertaa putkeen The Jamin "Going undergroundin". Se tuntuu auttavan nopeammin kuin purkista otettavat lisäravinteet konsanaan.

The Jam: Going Underground: https://www.youtube.com/watch?v=AE1ct5yEuVY

Bää, bää, pääsiäistä!

Tukholman kaupungintalon sisäpiha

Kirjoittelen tässä kotosalla, pyöreän pöydän ääressä, värikkäin höyhenin, keltaisin tipuin ja pastellinvärisin munin koristettujen oksien katveessa. Maha täynnä pääsiäisruokaa. Lelukauppapomo antoi meille muhkean ja sikakalliin palvatun karitsanpaistin ja minttuhyytelöä ja itse investoimme hyviin salaattiaineksiin, mämmiin ja kermaan. Mies nukkuu tuossa jaloissa (patterin vieressä, "sohva"patjallamme, flamingokuvioisen paksun täkin alla). Ulkoa kuuluu lokkien kirkunaa ja muiden lintujen viserrystä. Jokohan uskaltaa julistaa, että talvesta on selvitty? Päivitän viimeaikojen kuulumiset ja kuvat kertokoot omaa tarinaansa siinä ohessa.

Missä vimparassa on Luonnontiedelukio?!

Olen tehnyt uuden aluevaltauksen vapaaehtoistyössä, kun Luonnontietiedelukiosta otettiin yhteyttä Terhoon ja kysyttiin, voisiko joku vapaaehtoinen tulla kertomaan kokemuksistaan saattohoitajana. Ykkösen ratikka vei perille. Kävelin ennen lehterille astumista pitkin Käpylää.

Onhan se omanlaisensa idylli, varmaan parikymmentä vuotta sitten olisin hinkunut sinne asumaankin (paitsi että silloin asuin Turussa ja hinguin Raunistulaan tai Portsaan tai muuhun vastaavaan, toteutumatta jäi sekin ja hyvä niin), mutta enää se ei vetoa minuun ollenkaan. Makuni on kai muuttunut, tai sitten itsetuntemukseni parantunut sen verran että ymmärrän yhteisöllisen asumisen potentiaalisen helvetillisyyden kaltaiselleni luonteelle.  Ja yhteisöllisiä Käpylässä taatusti ollaan. Ulkoisia puitteita sopii toki silti arvostaa ja ihailla.

Talviverhot

Mökki sen sijaan vetoaa aina! Vuoden ensimmäiset mökkiyöt ovat takana. Öinen tähtitaivas ja kuutamo, joita sai ihailla pissareissuillaan, olivat reissun kohokohtia. Äitikin oli innoissaan päästyään pitkän tauon jälkeen mökille. Voimiensa tunnossa hän suunnitteli tulevaa kesää ja veneretkeä, jolla he kävisivät isän kanssa katsomassa paikat joissa nuorena oli tullut telttaretkeiltyä.

- Huonolla ilmalla ei  kyllä kannata järvelle lähteä...

- No, ei tietenkään.

- Mutta hyvällä ilmalla! Eikä mikään estä vetämästä veneen perässä  esimerkiksi uistinta...

- ?

Täydellistä!

Miehestä on edelleen ihanaa syöttää Tokoinrannan sorsia työmatkallaan ja joskus kävelemme yhtä matkaa ja ostamme Rautatieaseman Alepasta paketillisen paahtoleipää, jonka mies sitten annostelee sorsille. Ihmettelemme edelleen mitä sille valkoiselle sorsalle on tapahtunut.

Surukseni New Yorkin täydelliset naiset loppui. Täytyy odottaa uutta tuotantokautta. Mistä nyt sisältöä elämään?! En piittaa muiden kaupunkien täydellisistä naisista pätkän vertaa. Suosikkejani olivat Bethenny "I'm sweating like a whore in church" Frankel, Carole Radziwill ja uusi tulokas Dorinda Medley. Ramona ja Sonja ovat hulluja, "Kreivitär" LuAnn vastenmielinen hurskastelija, Heather rasittava sekaantuja ja Kristen tylsimys.  Carole sanoi Bethennylle, että tällä on vain kaksi vaihdetta; joko hän on kiveäkin kovempi tai sitten hän itkee. "Osaan minä olla katatoninenkin", Bethenny puolustautui. Mainittakoon, että Hillary Clintonkin on sarjan fani.

Åhlens mainostaa

Oikeassa elämässäkin on käänteitä. Tukholman ystävätär ei enää ole Tukholmanystävätär, sillä hän pakkasi kimpsunsa ja muutti  ennen vuodenvaihdetta Skäringön-nimiselle saarelle Göteborgin lähelle voidakseen nauttia saaristoelämästä ja olla lähellä netistä löytämäänsä uutta miesystäväänsä, mutta mies ei ole vaivautunut saarelle kuin yhden ainokaisen kerran ja nyt pääsiäisen alla hän oli purkanut suhteen tekstiviestillä. Tukholmanystävätär ei tiedä mihin hän syksyllä asettuisi. Kesäksi hän tulee Suomeen, mutta sen jälkeen tulevaisuus on auki. Göteborgissa odottaa vain uusi harrastus, aikuisbaletti. Sitä voi harrastaa muuallakin.

- Mitä helvettiä mää teen?

- Takaisin Tukholmaan...?

- Mitä mää sielläkään tekisin? Ei mitään sosiaalista elämää, ei kotia, ei mitään. Mun elämä oli  nyt tässä. Saat kirjoittaa sen blogiisi.

- En kai mä nyt toisen sydänsuruilla rupea mässäilemään?

- Pistät sinne vaan! Voi perkele...

Hytin ikkunasta voi palvoa täysikuuta

Kutsun kuitenkin Tukholmanystävätärtä edelleen Tukholmanystävättäreksi, kun olen jo tottunut nimeen ja käyn edelleen Tukholmassa mielelläni, vaikkei hän siellä enää olekaan. Nytkin kävin. Sain ihanan keväisen päivän. Kungsholmenilla norkoilin taas televisiosarjoista tutun Polishusetin liepeillä.

Nytorgetin leikkikentällä on keinonurmi!

Polishuset

Vaatimukseni ovat kasvaneet. Haluaisin nähdä miten rosvoa viedään tai tuodaan, mutta ikinä ei tärppää! Joudun elämään kirjallisuuden ja television antimilla. Muistan kuinka Mia Törnqvist kertoi omaelämäkerrallisessa "Så dumt"-kirjassaan, miten häntä vietiin säilöön poliisilaitokselle ja miten hän huumepöllyissään, likaisena ja haisevana yritti vielä viimeisillä voimillaan flirttailla hyvännäköisen miespoliisin kanssa ja miten hän muistaa edelleen, miten poliisin kasvot värähtivät inhosta. Tyytyväisenä panin kuitenkin merkille pienen pölyisen ikkunan takana nököttävän joulukynttelikön. Juuri tuollaisia poliisit ovat! Eivät ehdi kiinnittää huomiota pikkuasioihin, kun joutuvat ratkomaan yötä päivää rikoksia pahan kahvin ja roskaruuan voimalla.

Matkalukemiseksi olin valinnut Virve Sammalkorven "Metsän keskellä maja"-kirjan, mikä oli virhe, sillä sellaisen(kaan), joka ylpeilee sillä että uskaltaa yöpyä mökillä itsekseen ei ehkä kannattaisi lukea kirjaa, jossa huussireissulta palatessa kylkeen liimautuu murhamies. Pakko se silti oli lukea, sillä Sammalkorpi osaa totisesti koukuttaa lukijansa. Välillä jännityksen kasvaessa sietämättömäksi luin hermojani rauhoittaakseni Viking Linen asiakaslehteä. Essi Avellanin "viinikoulusta" opin, että vaikka vaaleanpunaista samppanjaa pidetään tyttömäisenä juomana, se on itse asiassa samppanjoista maskuliinisin! Ja sen juuret juontavat aina 1700-luvulle saakka!

Janne Lucas: Växeln hallå: https://www.youtube.com/watch?v=JuaRCW18Cvw

Hiiliä ja ihmisiä

Stockalla on Pariisiteema

Minulla on uusi kannettava! Sanomattakin on selvää, että tämä on jo ajanut minut jatkuvine ajuripäivitysehdotuksineen, eri tilien salasanavaatimuksineen ja muine hömpötyksineen hulluuden partaalle. Mutta kaunis tämä on. Valkoinen, kevyt ja lituska. Minulla on myös paketti vauvan kosteuspyyheitä näppäimistön puhtaudesta huolehtimista varten ja mieheltä uudelle koneelle  on yksiselitteisesti pääsy kielletty.

Muita kuulumisia. Olemme katsoneet miehen kanssa paljon ruotsalaisia rikossarjoja Viaplaylta. Fjällbackan murhat (hienot maisemat), Maria Wernin (haluan välittömästi Gotlantiin!) ja nyt menossa ovat Irene Hussit. Vasempaan kämmeneeni on nimettömän alle ilmestynyt känsä kuntosalilla reuhtomisen kunniaksi. Oikea kämmen on sileä. Ilmeisesti revin rautaa jotenkin toispuoleisesti? Tämä viikonloppu oli vapaa ja lauantaina sain nauttia ihanan Hannu Väisäsen haastattelusta Akateemisessa. Niin herkkä ja henkevä. Kertoi uusimmasta romaanistaan "Elohopea" ja siitä miten marraskuun terrori-iskut Pariisissa vaikuttivat häneen ja muihin. "Ei saa pelätä", hän sanoi. "Juuri tällaisena aikana pitää ihmisten istua terasseilla juomassa kiellettyä viiniä, kirjoittaa kirjoja, maalata tauluja".  Hänen näyttelynsä on parhaillaan nähtävillä Lönnrotinkadulla.  Kävelimme  aurinkoisen päivän kunniaksi Hakaniemeen viehättävään pizzeria da Vinciin. Kaisaniemen puistossa näimme, miten isosta autosta talutettiin ulos neljä hevosta mellakkavarusteisiin sonnustautuneiden poliisien ratsastettaviksi.

Senaatintorilla oli se mielenosoitus, kai ne sitä varten olivat. Pizzan ja jälkiruokalimoncellon virkistämänä mies ehdotti, että kävelisimme kotiin Kruunupyyn  kautta, ja tokihan me olemme harjaantuneita ja jaksavaisia kävelijöitä, mutta minusta se olisi kuitenkin ollut liikaa ja ehdotin kelpaisiko hänelle maltillisempi lenkki Kruununhaan kautta, ja onneksi kelpasi.

Terveisiä Kruunupyystä...eikun...

Perjantain mies halusi välttämättä aloittaa hienostoaamiaisella, ja koska hän aika harvoin intoilee mistään tuollaisesta, lähdin oitis mukaan leikkiin ja menin Stockan herkkuun torstaina töiden jälkeen ja hamstrasin ketteräliikkeiseen työntökärryyn kiinnitettyyn  ostoskoriini hedelmiä, vuohenjuustoa, Bonne Maman-aprikoosimarmeladia, leikkeleitä, sienisalaattia, vaaleanpunaista mehua ja sen sellaista ja katoin pöydän valmiiksi jo illalla. Hienostoaamiaisen jälkeen mies lähti töihin muutamaksi tunniksi ja minä katsoin Katsomosta putkeen viikon neljä jaksoa New Yorkin täydellisiä naisia. Illalla näimme ystäviä ja kävimme oluella Ölhuset Stockholmissa ja syömässä kiinalaisessa. Sain kaksi kappaletta Aku Ankan "Kultakylpy"-taskukirjaa siitä hyvästä, että olin keksinyt suomenkielisen  nimen yhdessä tarinassa esiintyvälle mielikuvitusilmansuunnalle. Miehet muistelivat Sig-yhtyeen Matti Inkistä.

Edellinen viikonloppu olikin vähän toisenlainen. Olimme viikon mittaan katselleet pikku kodissamme ympärillemme vähän tyytymättöminä, sillä paikat olivat päässeet ikävän rähjäiseen kuntoon. Nurkissa oli pölyä, mattoon juuttuneena ihmeellisiä roskia, pinnat pölyisiä ja täynnä kahvikuppien jättämiä renkuloita . Puoliksi luettuja sanomalehtiä levällään siellä täällä. Epämääräistä elektroniikkaa latureineen pitkin poikin. Pitäisi siivota, totesimme vuoronperään innottomasti, mutta emme saaneet ryhdytyksi toimeen, kun aina oli jotain mielenkiintoisempaa tarjolla (Vanderpump rules, shakkiturnaus, ruotsalaista jännitystä, mitä milloinkin), mutta torstaina minulla oli vapaapäivä, olin liikkeellä ja liekeissä  jo varhaisesta aamusta: pääsykoevalmennusta Kalliossa, kuntosalitreeni Hakaniemessä, sitten kotiin ja SIIVOAMAAN ja kun mies illalla tuli kotiin, olin tosiaan ehtinyt vaihtaa pussilakanat, pestä lattiat ja eteisen ja kylpyhuoneen matot, imuroida, pyyhkiä pölyt, puhdistaa kynttilänjalat monen kuukauden steariinikertymistä, irrottaa verhotangosta joulupallot ja pakata eteisen valoporon laatikkoonsa komeron ylähyllylle, teroittaa meikkikynät, katsoa sen viikon jaksot New Yorkin täydellisiä naisia Katsomosta ja istuin omahyväisenä kynttilöiden ja kukkien keskellä kalastellen kehuja aikaansaannoksistani. Ja mieshän kehui. Hän soitti ystävilleenkin ilmoittaakseen, että meillä oikein kiiltää! Että Hanna on pessyt lattiat, sienellä! Rupattelimme pitkään siitä, miten ihanaa on kun on puhdasta ja siistiä, mutta ei sentään niin ihanaa, että yhtä mittaa jaksaisi puleerata paikkoja. Esimerkiksi ennalta sovittu viikoittainen siivouspäivä olisi kauhistus."Mä tykkään meissä siitä, että me osataan myös antaa olla", mies sanoi.

Seuraavana päivänä tein siististä kodistamme kohottuneena suurieleisesti stroganoffia, ensimmäistä kertaa eläissäni,  ja tunsin itseni kaikin tavoin kunnolliseksi ja kaikkivoipaiseksi. Stroganoffia tuli paljon, joten sitä syötäisiin myös lauantaina, kun tulisin töistä. Miehen oli määrä lämmittää se valmiiksi ja kyllähän se kieltämättä lämmintä oli. Stroganoffiksi sitä mustunutta hiililaattaa ei kyllä olisi tunnistanut, jollei olisi tiennyt uunivuoan sisällön historiaa. Marssin vuoan kanssa vessaan vain nähdäkseni että vastapesty matto lojui suihkukopissa tahraisena ja ruskeita roiskeita valui pitkin pesukoneen kylkeä ja imeytyneenä lattialaattojen saumoihin. Sain välittömän hermoromahduksen. Mies istui ihmeissään löhötuolissa katsomassa ampumahiihtoa. Hän oli toiminut vain "ohjeiden mukaan" ja vessajuttu oli ollut puhdas vahinko. Hän oli laskenut kahvikuppinsa pesukoneen päälle, kun se oli alkanut "yllättäen" linkoamaan ja lingonnut kupin kaaressa lattialle. Hän oli hyvin tyytyväinen siihen, että kuppi oli säilynyt ehjänä. Minä heittäydyin teatraaliseksi (ja lattialle hinkaamaan tahroja meikinpoistoliinoillani) ja ulvoin, että vihaan elämääni, johon mies sanoi, että kyllähän se kovaa onkin, verrattuna esimerkiksi pakolaisleireillä asuvien elämään, johon minä raivosin, että nyt on väärä hetki heittäytyä objektiiviseksi  ja sähisimme siinä hetken toisillemme, mutta sitten mies lähti ulos ja kun hän kymmenen minuutin kuluttua tuli takaisin Barbarossan pizzalaatikoiden kanssa, kaikki oli taas ihan niin kuin ennenkin.

Olen tosiaan lukenut niitä englantilaisen filologian pääsykoekirjoja  ja kokenut järisyttäviä deja vu-tuntemuksia. Oloni on ristiriitainen, kun en tiedä missä menee ero onko lannistava vai avulias, jos sanoo vaikkapa, että nämä Saussuren ja Nidan teoriat tulevat sitten täyttämään tajuntasi mukavasti muutamaksi vuodeksi, mutta ei huolta, sen jälkeen et tule enää ikinä kuulemaan etkä tarvitsemaan kummankaan nimeä tai ajatuksia, ha ha! Kamalaa olla näin kyynistynyt, mutta mitä sitä voi muutakaan olla, kun on elänyt pitkään ja joutunut näkemään niin monenlaista. Prinsessa Dianan kuoleman, Britney Spearsin mielenterveys- ja päihdeongelmat  ja paljon, paljon muutakin.

Britney Spears: Sometimes: https://youtu.be/t0bPrt69rag