Kipitä, Tapsa!

 Olen palannut mökiltä. Äkkiä kului viikko, kyllä. Harrastin elokuiseen mökkeilyyn kuuluvia juttuja.

Sytyttelin tulia. Muistona uusi paloarpi oikeassa kyynärvarressa.

Lueskelin mieluisia kirjoja sekä keräsin ja jalostin satoa. Tein  vadelmahilloakin. Sekä juustopiirakan.

Tämän vuoden pensasmustikkasato

Uin joka päivä, tai ainakin ilta. Vesi oli vielä 21-asteista. Sauna lämmitettiin tietysti joka välissä. Kokkasin isälle ja äidille heidän herkkuruokiaan. Janssoninkiusausta, pinaattikeittoa, silakkapihvejä, hernekeittoa ja kanakastiketta ainakin. Heitin tikalla napakympin!

Yritin totutella elämään ilman tasku-Olympustani. En oikein tiedä mitä tässä sen suhteen tekisi. Keitin lössöistä vadelmista mehua, joka juotiin saman tien. Join useaan otteeseen kahvia aitan rappusilla.

Oleilin rannalla ja tankkasin syksyä ja talvea varten voimamaisemaani. Uin sateessa ja tunsin puhdasta iloa ja onnea kuunnellessani pisaroiden ääntä niiden osuessa järven pintaan (hassu, sirisevä ääni). Lupasin itselleni muistaa hetken ikuisesti. Viimeisenä iltana ennen paluuta kaupunkiin ilma oli viilennyt niin, että näin hengitykseni huuruavan uidessani.

Eräänä päivänä saimme yllätysvieraita! Isoveli pyyhälsi pihaan uudella punaisella Fordillaan ja kyydissä olivat vaimonsa lisäksi heidän tyttärensä ja tämän kahdeksankuukautinen poika, joka tietysti piiritettiin heti. Isoveli piti vauvaa omistajan elkein sylissään ja otti heille keinussa kovat vauhdit. Sitten hän suukotteli vauvan niskaa ja päristeli sitä vasten siinä määrin, että tyttärensä meni hakemaan autosta kosteuspyyhkeitä ja pyyhki lapsensa niskan. Sitten isoveli halusi näyttää, miten vauva osaa "kipittää" (tamppaa jalkojaan lattiaan kainaloista kannateltuna). Hän astui keinusta nurmelle kipityttääkseen vauvaa, mutta tyttärensä ehti väliin.

- Älä siinä likaisessa maassa, se imeskelee noita sukkia!
- Ai? No höh! (Vauvalle: "Aina meitä komennellaan!")
Minä:
- No mutta jos tuossa aitan rappusten matolla? Se on kai aika puhdas (ha ha)...
Isoveli asettui maton toiseen päähän pidellen vauvaa kainaloista.
- No niin, kipitä, Tapsa!
Mitään ei tapahtunut.
- Mene sinä tuonne toiseen päähän, isoveli sanoi tyttärelleen, joka asettui vastaan kädet ojossa.
- Äh, se katselee vain tuota kirjaa...
- Putkinotko, se on klassikko! Hienoa, Tapani, minä kehaisin, mutta isoveli halusi viedä kipitysesityksen  loppuun hinnalla millä hyvänsä  ja viskasi kirjan sivuun.

- Kipitä, Tapsa, kipitä! , hän kannusti, ja toden totta, vauva teputteli jaloillaan ja päätyi äitinsä käsivarsille. Me kehuskelimme vuolaasti. Sitten he lähtivät kotiin mukanaan kymmenen  litran ämpärillinen Erkin poimimia mustikoita.

Ed Sheeran: Castle on the Hill: https://www.youtube.com/watch?v=K0ibBPhiaG0

Advokaattipäärynä ja tiptomaattimakkara

Täällä ollaan megalomaanisen raivokohtauksen jäljiltä. Olin jo heittää seinään a) tietokoneen (onneksi päätinkin paiskata vain lattiaan, ei käynyt kuinkaan) b) järjestelmäkameran (onneksi tyydyin kuitenkin laskemaan nätisti pöydälle) ja c) puhelimen (onneksi paiskasinkin vain pielusten sekaan "sohva"sängylle). Syynä oli se, etten millään onnistunut siirtämään kuvia koneelle, se ei vain onnistunut. Mieskään ei osannut auttaa. Hän soitti siskonpojalle Aurorankadulle. Kuuntelin nyreänä.

- Ehditkö sä tulla?

...

- No joo nyt heti mielellään, se heittelee tossa tavaroita eikä suostu kuuntelemaan... 

...

-  Mennään sitten pyöräilemään.

Muutaman minuutin päästä summeri soi ja siskonpoika seisoi ovella.

- Menikö hermo?

- Voi perkeleen helvetti näitä vehkeitä!

- Joo-o. Katsotaanpa.

Hän näpytteli, kytki, poisteli ja näytti toisella kädellään puhelimestaan sisarensa Oulusta lähettämää kuvaa pikku Ruutista, joka oli kiinnittänyt höyheniä nilkkoihinsa, koska oli lähdössä brunssille.

- Eikö sulla ikinä mene hermot näihin laitteisiin?

- No joo, mutta silloin mä aina ajattelen, että tuo laite on niin tyhmä ettei se ansaitse multa mitään reaktiota.

Kohta kuvat olivat koneella ja miehet lähtivät pyöräilemään. Minä rauhoitin hermojani syömällä kulhollisen hunajalla maustettua turkkilaista jogurttia. En ole päässyt bloggaamaan, sillä Olympos-taskukamerani hajosi. Se meni rikki Linnunlaulussa kun olimme menossa Linnanmäelle heittelemään Tähtipalloja ystäväpariskunnan kanssa ja pysähdyin kuvaamaan suppaajia Sinisen kahvilan kohdalla. Tiesin heti, että se oli vetänyt viimeisen henkäyksensä ja ajattelin että tämmöistä tämä nykyään on, pitää vain hankkia uusi samanlainen. Linnanmäellä heitin porukan parhaat pisteet, 300, vaikka jo 260 olisi riittänyt palkintoon.

En olisi taatusti pystynyt keskittymään heittoihini niin rennosti jos olisin tiennyt ettei juuri hajonnutta Olympuksen pokkariversiota enää valmisteta! Sen tajuttuani menin moneksi päiväksi aivan lukkoon. Olisin mielelläni blogannut, mutta ilman kuvia se ei tuntunut mielekkäältä. Ajattelin jopa, että tämä on jumalten merkki, että nyt on aika panna blogipillit pussiin.

Jos olisin blogannut, olisin varmaan kertonut seikkaperäisesti  miten pyöräilimme ravintola Koskenrantaan Vanhaankaupunkiin, miten tein kolmatta kertaa Lindströminpihvejä, miten siivosin koko kodin kuunnellen Radio Italianaa kun mies oli joukkuepikashakin SM-kisoissa Porissa, miten vietin mukavan päivän rakkaan ystäväni kanssa kun hän tuli Turusta ja tein meille aamiaiseksi katkarapuleivät ja lounaaksi kanttarellirisottoa, siitä miten leikkasin puukolla sormeeni, miten ompelin käsin uusia raidallisia verhoja mökille samalla kun katselin toisella silmällä keihäsfinaalia ja ihailin myrskyä ja millaista oli Altaalla, kun viimein saimme miehen kanssa aikaiseksi vapaapäivänäni mennä sinne.

Otin muutaman kuvan puhelimen kameralla, mutta en ollut tyytyväinen. Lopulta kaivoin esiin painavan järjestelmäkamerani ja kuvasin sillä  kokeeksi kiukkuisena Roban ikuisia katutöitä.

Toisaalta kuvasin sillä myös miehen siskon ja miehensä Oulusta minulle tuomia kissankäpälän juurakoita, joita vaalin kuin kalleinta aarretta siihen saakka että pääsen ensi viikolla mökille ja saan istutettua ne maahan, josta ne toivottavasti leviävät kaikkialle. Silloin kun olin pieni, kissankäpäliä kasvoi rinnatusten tervakukkien ja päivänkakkaroiden kanssa pitkin pihaa. Luulin, että ne ovat kuolleet sukupuuttoon kunnes bongasin niitä miehen siskon ja miehensä pihasta Oulussa. Innostuin yli äyräiden.

- Kissänkäpäliä!!! Mä luulin, että ne ovat kuolleet sukupuuttoon! Ennen niitä oli aina mökin pihassa, mutta ei enää!!

- Ei se, että jotain ei kasva omalla pihalla tarkoita automaattisesti sitä, että se on kuollut sukupuuttoon, miehen siskon mies valisti.

Kuvasin myös Tove Janssonin kirjan kantta. Olen lukenut paljon Tove Janssonia. "Kesäkirjaa" italiaksi. Sanakirja on suuri ilo. Olen oppinut kolme sanaa mudalle: melma, fango ja limo. Sekä hauskan sanan, joka tarkoittaa rusketusta: tintarella! Lisäksi olen lukenut sitä Toven kirjeistä koostuvaa kirjaa. Siinä hän kirjoittaa muun muassa veljestään: "Lasse vie Sophian leikkikouluun Tehtaankadulle joka aamu ennen yhdeksää ja hakee hänet kello yksi. Tyttö tulee säteilevänä kotiin kamaline paperileikkauksineen ja liimatöineen."  Siitä opin myös uuden sanan. Tai itse asiassa vanhan. Tove oli jossain suurlähetystössä vieraana ja hänelle oli tarjoiltu "advokaattipäärynää", jonka me tunnemme paremmin avokadona. Siitä tuli mieleen miehen edesmennyt kuvanveistäjäystävä joka oli nuorena ollut töissä kaupassa somistajana siihen aikaan kun tarjoukset vielä tekstattiin käsin. Hänellä oli loistava kynänjälki, mutta ikävä kyllä myös lukihäiriö. Kun piti tekstata, että diplomaattimakkara oli tarjouksessa, hän olikin tekstannut "tiptomaattimakkara" ja kauppiaalla oli kova selitteleminen asiakkaille, jotka olivat tulleet paikalle edullisen uutuuden, tomaattimakkaran toivossa.

Sam Bailey - Skyscraper: https://www.youtube.com/watch?v=kh2cMMFanB8