Heinäkuu on kallistumassa kohti loppuaan. En ole varsinaisesti ollut lomalla, itse asiassa olen ollut tavallista enemmän töissä, mutta bloggaamisesta olen pitänyt vähän lomaa ja käynyt mökillä, Oulussa ja Tallinnassa. Lisäksi olen harjoittanut ruotsintaitojani katsomalla arkiaamuisin yhdeksältä "Kesäpuhujat"-ohjelmaa femmalta, se on ehdoton kesän lempiohjelmani, sekä kaikki Maria Wern-elokuvat Viaplaylta (jonka tuloksena syntyi loistoidea vuokrata ensi kesänä viikoksi porukalla talo Visbystä, ajatus sai heti yllättävän hyvin kannatusta, suostuttelutaitoni jäivät vallan käyttämättä, no, voinhan käyttää niitä johonkin älyttömämpään hankkeeseen).
Mökillä valmistin ison kattilallisen kotikaljaa voidakseni tehdä perhosbaarin Sonja Lumpeen ohjeiden mukaan. Teinkin, mutta sinne ei tullut yhtään perhosta. Toisaalta koko pihassa ei näkynyt perhosen perhosta, mitähän niille on tapahtunut? Sen sijaan hetken kuluttua perhosbaariini kulki tiheästi liikennöity muurahaispolku. Mies oli mukana mökillä. Pyöräilimme Vihavuoteen. Pionit olivat pyöreinä, pinkeinä nuppuina, mutta en ehtinyt nähdä niiden avautumista. Nukuimme päiväunet puun alla.
Selasin vanhoja lehtiä ja kokeilin uusia reseptejä. Tein lindströminpihvejä ja sipulipiirakkaa. Kävimme uimassa. Varhaisperunoita pestessäni huomasin, että seassa oli yksi sydämen muotoinen!
Matkustimme Ouluun yöbussilla, joka lähti Kampista 01.30. Ajoimme läpi pimeän Helsingin kyydissä bileistä Lahteen palaavia hölöttäjiä. Minä katsoin puhelimesta kuulokkeet päässä Maria Werniä. Lahdessa bussi tyhjeni huomattavasti ja aamu alkoi sarastaa. Pysähdyimme ainakin neljä kertaa. Jyväskylässä söimme hodarit huoltoasemalla kello kuusi aamulla. Jossain pienessä kylässä jossa poikkesimme oli keskustassa pankin ja marketin ja apteekin lisäksi useampi mahtipontinen ratsastajapatsas.
Oulussa meidät komennettiin heti nukkumaan, jotta jaksaisimme hillua illalla, koska ystäväpariskunta oli ajamassa autolla Seinäjoelta ja muitakin miehen ystäviä oli tulossa. Ikävä kyllä löysimme Antti Holman "Kauheimmat runot" ja seurauksena oli ensin yleistä hysteriaa ja naurua ennen kuin rauhoituimme nukkumaan.Illalla kutsutut vieraat tulivat ja yllätysvieraitakin. Eräällä heistä on edelleen hallussaan koulunsa epävirallinen ennätys nelosten määrässä todistuksessa. Hän jättikin koulun kesken ja opiskeli sen sijaan omin päin eikä siinä hullummin käynyt. Hän teki hienon uran lääkärinä ja on nyt eläkkeellä.
Löysin miehen siskon ja miehensä kirjahyllystä Tove Janssonin kirjeistä koostuvan kirjan. Uppouduin niihin. Ennen sotaa Tove oli matkalla Italiassa ja Ranskassa. Caprilla hän oli sesonkiajan ulkopuolella. "Suljettu baari on surullisempaa kuin täysinäinen hautausmaa", hän kirjoitti.
Miehen siskon naapuri on ottanut kanoja. Vaimollaan on lauma pieniä koiria, joten hän otti vastapainoksi kuusi kanaa. Tai se on virallinen luku. Oikeasti niitä tuli "vahingossa" kahdeksan, mutta sitä ei saa kertoa viranomaisille (?!). Kanoilla on vähintäänkin hyvät oltavat. Niille on rakennettu jos mitä häkkiä, mökkiä, köysi- ja liukurataa ja niitä jututetaan ja leikitetään joka päivä. Munat naapuri laittaa auliisti jakoon ja tuo niitä naapureilleen tämän tästä.
Viivyimme Oulussa lauantaista tiistaihin. Yhtenä päivänä miehen sisko pakkopyöräilytytti minua ja Tuulaa pitkin Oulua. Kävimme kierrätyskeskuksessa ja kirpputorilla. Ostin pari kirjaa ja valkoisen tekoturkiskeepin .
 |
| Runollisuus? |
Kävimme katsomassa miehen siskon tyttären perheen suloista puutalokotia.Tytär oli jo toistamiseen jorannut niin ankarasti, että jalkansa oli murtunut! Viimeksi niin kävi heidän omissa häissään, nyt perheystävän 70-vuotispäivillä. Jalka ei kuitenkaan ollut kipsissä, koska semmoinen on kuulemma mennyttä aikaa. Heidän uusi kotinsa oli ihanassa vanhassa talossa meren äärellä. Talossa on useampi asunto. Siellä tuoksui ihanalta ja näytti myös. Minäkin haluan muuttaa puutaloon! Pikku Ruut oli liimannut mahansa täyteen tarroja. Söimme mansikkatuutit ja jatkoimme keskustaan, jossa bongasimme McDonaldsin ikkunasta miehet. Menimme kaikki yhdessä Oluthuone Leskiseen ja sieltä lähtiessämme mieheltä pyydettiin lausuntoa lehteen! Kuvan kanssa! Se koski puhelinliittymien vaihtamista. "En ole kokenut tarpeelliseksi vaihtaa", sanoi mies."Hyvä vastaus!", haastattelija sanoi ja sitten otettiin kuva. Seuraavana päivänä se oli Kalevassa ja mies sai heti aamusta kavereiltaan onnitteluja medianäkyvyydestä ja suvun sisäinen viestirinki alkoi laulaa. Siskonpoika, joka oli parhaillaan Portugalissa viestitti, että oikeammin muotoiltuna lause olisi kuulunut: " En osaa vaihtaa liittymää ja siksi maksan kaksikymppiä kuussa puheluista ja parista tekstiviestistä". Miehen ystävä puolestaan muisteli edellistä kertaa kun mieheltä on pyydetty lausuntoa lehteen. Siitä on jo monta kymmentä vuotta ja se tapahtui Tampereella, kun hotelli Ilves oli vasta rakenteilla. Hanketta paheksuttiin ja ilmeisesti tarkoituksena oli kalastella torjuvia lausuntoja rumasta rakennuksesta kadunmiehiltä ja -naisilta. Jotain sen tyyppistä kuin "Mitä mieltä te olette kultturillisesti tärkeään paikkaan nousevasta jättihotellista?", mieheltä oli kysytty. "Siinähän se menee missä muutkin rakennukset", tämä oli vastannut.
