Estynyt

Teemalta tuli vähän aikaa sitten hauska ohjelma, jossa Mark Levengood ja Rosa Liksom juttelivat keskenään muistaakseni Savoyssa. Mark kertoi, miten oli ollut esiintymässä Turussa ja ottanut yhteyttä siellä asuvaan Tuija-tätiinsä kutsuakseen hänet ja hänen miehensä, Henrikin, päivälliselle.

- Oi, Henrik ei tule, mutta minä tulen mielelläni.

- Miksei Henrik tule? Sano nyt hänelle, että tulee!

- Hän on estynyt, mutta minusta on ihanaa tulla.

- No mutta MIKSI Henrik ei tule?

- No tuota...hän on kuollut.

- ONKO HENRIK-SETÄ KUOLLUT?! Milloin?

- Joo, hän kuoli tammikuussa. (Elettiin huhtikuuta).

- Mitä tapahtui?!

- No, minä pistin hänet hautaan...sehän on tapana...

- Mutta miksi sinä et ole kertonut?! 

- No, ei semmoisilla ikävillä asioilla ole mukavaa vaivata ihmisiä...

En kerro tätä tässä ollenkaan yhtä hauskasti kuin Mark televisiossa, joten katsokaa Yle Areenasta.

Juttu tuli taas mieleeni, kun löysin närkästyksekseni eteisen matolta nivaskan edesmenneelle naapurillemme osoitettua postia. Suurin osa perintätoimistojen karhukirjeitä. Mietin, pitäisikö pistää oveen iso lappu, että N.N. ON KUOLLUT! Toisaalta se saattaisi vaikuttaa vain ovelalta hämäysyritykseltä harhauttaa velkojat eikä muutenkaan ehkä näyttäisi kovin asialliselta. Keräsin aamulla nivaskan reppuuni ja vein sen Annankadun postiin matkallani lelukauppaan. Selitin asian tiskin takana seisseelle postivirkailijalle.

- Mitä ne näitä teidän postiluukusta tunkee?!

- Sanopa se!

Postipoikien ja -tyttöjen puolustukseksi sanoin, että samassa numerossa on kyllä kolme asuntoa, mutta niitä erottavat kirjaimet a, b ja c ja toisekseen ovissa lukee kyllä asukkaiden nimet. Yksikään ei ole lähelläkään N.N:n nimeä. Kysyin vielä toimintaohjeita jatkoa varten ja tiedustelin saanko nakata postin suoraan roskiin, mutta en saanut suoraa vastausta vaan jotain mutinaa perikunnan huonosta asioidenhoidosta.Ärsyttävää! 

Kävin jo joulutervehdyskäynnillä Tampereella. Sieltä ovat kaikki tämän postauksen kuvatkin peräisin. Ihmettelin hopeanväristä peltirasiaa, jolla oli lahjaruusukkeista tehdyt korvat, jostain vaatteesta leikatusta etiketistä tehty suu ja tarroista askarrellut silmät.

- Ai, sä huomasit tuon!, isä sanoi.

Kävi ilmi, että rapun pikkutytöt olivat käyneet kaupustelemassa askartelujaan. 

- Kolme euroa ne tästä pyysivät...

- No, paljonko maksoit?

- Viisi.

Isoveljestä on tulossa hetkenä minä hyvänsä vaari. Hänen vaimonsa kävi eilen lelukaupassa. Hän on kuulemma tilaillut saksalaisista nettikaupoista niin paljon vauvanhoitotarvikkeita, että on saanut asiasta läheisiltään huomautuksen, että hän tilaa niitä ilmiselvästi etupäässä itselleen ja hän myönsi, että kyllä tässä vähän lapsuuden nukkeleikit ovat palanneet mieleen. Isoveli puolestaan oli tekstannut pikkusiskolle jotain asiaa ja maininnut ohimennen olevansa parhaillaan Vauvatalo Johannassa. Jänniä aikoja, mutta yksi asia on jo varmaa, vauvasta ei tule jousimiestä toisin kuin mummostaan, tädistään ja kahdesta isotädistään, vaan kauris. Hyvää joulua kaikille, jos en ennätä enää ennen aattoa postailemaan!

5e

Train: Shake up Christmas: https://www.youtube.com/watch?v=J-8VCL4uSUc

Rauhaa ja/tai rakkautta

Joulukuu etenee. Täytin sunnuntaina 48 vuotta. Ystäväni Turusta oli käymässä ja aloitimme juhlallisuudet siten, että menin hänen hotellilleen Albertinkadulle ja söimme yhdessä aamiaista hotellissa. Hän oli tullut Helsinkiin jo edellisenä päivänä viettämään museopäivää isosiskonsa ja kahden serkkunsa kanssa. He olivat käyneet Ateneumissa katsomassa Modigliani-näyttelyn, joka oli ollut ystävälleni  pettymys. 

- Vain pari surkeaa viivaa siellä täällä..., hän jaksoi ihmetellä eikä hellittänyt vaikka sanoin, että ne olivat luonnoksia. Kun hän myöhemmin näki miehen minulle piirtämän syntymäpäiväkortin, hän ihasteli miten paljon enemmän vaivaa mies oli nähnyt, kuin esimerkiksi Modigliani ja taiteilijaserkultaan hän oli tivannut, että eikö hänelle muka tule tällaisten "suurten taiteilijoiden" tuherrusten äärellä mieleen, että kyllä hänkin tuohon pystyy, ja parempaankin, mutta serkku oli sanonut, että korkeintaan joskus nuorena saattoi sellainen ajatus häivähtää mielessä, mutta ei enää pitkiin aikoihin.

Ekbergin piparitaidetta

He olivat myös vierailleet HAM:issa jossa yhdessä Yayoi Kusaman installaatiossa oli käytetty myös vettä ja katsojien oli määrä pysytellä tiukasti polulla, mutta jolta joku edellä kulkevien hitauteen kyllästynyt esiteini oli poikennut päätyen lätäkköön saaden tuskastuneen vartijan puuskahtamaan, että "Voi hyvä jumala, tule nyt pois sieltä!", joka oli minusta niin hieno lause, että halusin toistella sitä päivän mittaan moneen otteeseen. Joku oli kysynyt vanhimmalta serkulta mitä mieltä hän oli ollut peilihuoneen fallossymboleista eikä hän ollut ottanut millään ymmärtääkseen.

- Mitä?! Eivätkö ne olleetkaan hattivatteja..? Me viattomina tullaan maalta ja heti kaupunki yrittää turmella...

Sain ystävältä paitsi uuden täydellisen eye linerin ja huulikiiltoa, myös tällaisen syntymäpäiväkortin. Katsokaa tarkkaan. Hän on NÄKIJÄ:

Arvatkaapa miksi? Koska ilman että hän on voinut mitenkään tietää, sain lahjaksi myös kuvassa näkyvän vaaleanpunaisen radion mieheltä, kun olin sanonut, että aion alkaa kuunnella enemmän Yle Puhetta ja katsoa vähemmän televisiota (vaikkakin esimerkiksi "Ninja Warriors" on todella hyvä!), lelukauppapomolta ruusuntuoksuista suihkugeeliä, vartalovoidetta ja käsivoidetta, joiden etiketit ovat prikulleen kortin väreihin sopivat, sekä ystävältä pullon rosé-cavaa, joka niin ikään näkyy kortissa. Ja tietenkin minulla on ollut lemmikkinä kuvassa näkyvä bichon frisé. Isältä ja äidiltä sain rahaa, joilla ostin meille uudet muhkeat täkit ja pikkusiskolta Claes Anderssonin kirjan "Luova mieli".

Joimme lasilliset kuohuviiviä Casa Largossa ja muistelimme menneitä. Ystävä tosin joutui vähän väliä räpläämään puhelintaan, sillä kotipuolessa oli meneilllään kuusenhakureissu. Miehen siskon perhe saneli aikataulun, sillä heillä oli peräkärry, ja sen suoma valta-asema. Ystäväni lähetteli koko ajan miehelleen muistutuksia, että kuusi pitää sitten muistaa panna veteen, kunnes sai anopiltaan viestin, että "Unohda nyt se kuusi hetkeksi!". Hän kertoi miten miehensä oli tullut eräänä aamuna suu korvissa ulkoa. Hän oli ollut riemuissaan, koska oli liukastunut ja ottanut kädellään vastaan iskun, eikä se ollut murtunut, vaikka hänellä oli jo niin ja niin paljon ikää ja runsaan puoleisesti painoa. Ja kun ystäväni oli kysynyt mitä mies haluaisi joululahjaksi, hän oli vastannut, että "rauhaa ja rakkautta", johon ystäväni oli sanonut, että rakkautta voit saada, mutta tuskin rauhaa (heillä on kaksi vilkkaanpuoleista lasta).

Kun me tänä aamuna istuimme kahvimukit kourassa muhkeiden täkkiemme alla aamuteeveen ääressä, mies kysyi mitä haluaisin joululahjaksi.

- Ponin.

- Okei...

-Mitä sä haluaisit?

- Alushousut.

Celine Dion: So this is Christmas: https://www.youtube.com/watch?v=xf8db3Vz95I

Pikakassan hitain

Tätä kirjoittaessani tuuli ulvoo ikkunan takana, päivä yrittää valjeta, mutta ei oikein näytä onnistuvan, Saara Aalto on noussut lentokoneeseen Lontoossa ja on matkalla Helsinkiin, jossa hän esiintyy seitsemältä Tuomiokirkon rappusilla  ja mies kahistelee peittoröykkiön alla. Hän on jo ehtinyt selostaa viimeöisen unensa.

- Kauhia ku mä näin unta, että oli aivan hirviä kastemato yhdellä hiekkakentällä! Mä kysyin, että tarvitaanko me muka tuota matoa...se oli aivan mahottoman paksu ja monta metriä pitkä...Sitten se luikerteli tiehensä ja mä yritin juosta perässä mutta se luikerteli tosi lujaa ja...

Joulukuu, oma kuukauteni on päässyt hyvään vauhtiin ja jakelee auliisti antejaan. Olisin päässyt televisioonkin kun rautatieaseman ala-aukiolla miellyttävä nuorimies tuli kysymään tiedänkö sellaista ohjelmaa kuin "Suomilove" ja haluaisinko tulla siihen kertomaan mitä rakkaus on. Hymyilin ja sanoin, että minusta olisi ihanaa tulla, mutta valitettavasti minulla on juuri nyt hiukkasen kiire. Kumpikin väittämä oli epätosi.

Kirjapiirimme kokoontui vähän vajaalukuisena Kappelissa. Nautimme "Modigliani-menun". Yhdellä jäsenistä oli ollut luokkakokous, jonka teemana oli "30-vuotta yo-kirjoituksista". Hän ihasteli miten miellyttäviä ja raamikkaita luokan hiljaisista matikkanörteistä oli tullut. Tapaaminen oli sovittu johonkin herttoniemeläiskuppilaan, jossa he nuorina olivat notkuneet ja listalla oli Ampiaisia ja Sinisiä enkeleitä ja ruuaksi kebabia. Paikan omistajat olivat tietysti vaihtuneet ja pari luokkalaista oli mennyt edeltä käsin opettamaan intialaispojille miten Ampiaisia ja Sinisiä enkeleitä tehdään ja olivat tulleet juoneeksi varmaan viisi paukkua talon piikkiin ennen kuin lopputulos oli tyydyttävä.

Espan jouluvalot jakoivat mielipiteitä. 

- Voi että nuo on mauttomat...

- Eihän ole, vaan todella hienot!

- Mua ahdistaa, tulee mielen itäblokin maat...ja nuo valoeläimet on ihan hirveät...jotenkin too much...

- Valoeläimethän on just parhaat!

Lauantaina hain Lidlistä vähän evästä ennen töihinmenoa ja koska minulla oli vain kaksi tuotetta, valitsin pikakassan. Ei olisi pitänyt. Edelläni oli kaksi asiakasta. Ensimmäinen kaatoi maksuhetkellä kassaneitosen eteen ilmeisesti koko säästöpossunsa sisällön, että tuosta sopii noukkia. Ja kun hänestä päästiin, toinen kysyi paljonko hänen banaaniostoksensa tekivät ja kuultuaan summan, tiedusteli paljonkohan se tekisi yhtä banaania kohti. No, tässä on 750 grammaa...kassatyttö sanoi epävarmana. Kai hän ajatteli minun tavoin, että tämän on pakko olla joku piilokamerajuttu.

Eilen kävimme ensin sushilounaalla ja sen jälkeen ajoimme kakkosen ratikalla Töölöön tapaamaan miehen siskoa ja hänen miestään heidän "olohuoneeseensa" Janoiseen Loheen. Vanhat kotikulmat herättivät edelleen tunteita. 

-Tuossa me asuttiin...

- Hyi helevetti!

Miehen sisko kertoi Lontoon reissusta, jonka oli tehnyt kahden lapsenlapsensa kanssa. Anthony ja Gary olivat panneet parastaan, oli monenlaista ohjelmanumeroa mukaanlukien visiitti Harry Potter-studioille. Ylivoimaisesti parasta tyttöjen mielestä oli kuitenkin ollut heidän kotinsa kokolattiamatto, jolla he olivat kiehnänneet ja pyörineet ihastuksissaan. Kotimatkalla kumpikin oli surrut, että inhottavaa palata Suomeen, jossa on niin kovat lattiatkin...

Kurkimme sisälle koteihin höpeilemättömästi...mitäs olivat kuin tarjottimella!

Mutta nyt pitää irrottautua koneelta ja mennä suihkuun.  Huomenna on itsenäisyyspäivä ja linnan juhlat, Pitää päättää mitä laitamme ruuaksi. Ja muitakin isoja päätöksiä pitää tehdä, kuten millaisiin papereihin käärin joululahjat tänä vuonna. Ja töihinkin pitää tässä välissä ennättää, joten adios tältä erää!

Saara Aalto: https://www.youtube.com/watch?v=MoldM24I3pE