perjantai 22. heinäkuuta 2016

Uunilintu, yllätyskissa ja kuolemattomuuden yrtti



Olimme ystäväpariskunnan kanssa vierailulla Oulussa. Oli lämmintä ja Keltaisen talon ilmapiiri oli yhtä ihana kuin aina ennenkin huolimatta siitä, että miehen sisko väitti, että talossa "ei ole enää mitään ehjää." Villiviini oli kuollut talven kourissa, mutta muuten riitti elämää. Meidät vietiin retkelle Kellon Kiviniemeen, josta sai ostaa Perämerestä vastapyydettyä kalaa. Olin todella tohkeissani kalastusveneistä, joissa kaikissa oli samanlaiset köysivyyhdit ja Mehukattipulloista tehdyt äyskärit. Opin, että sielläpäin muikkua sanotaan "maivaksi". Mietin onkohan siellä kalastajia, joiden isoisä ja isä ovat olleet kalastajia ja joiden pojastakin tulee kalastaja. Tai tytöstä!  Ja pojan/tytönpojasta/tytöstä! 

Miehen ystävät olivat saaneet vihiä tulostamme ja heti ensimmäisenä iltana oli juhlat. Istuimme pihalla remuamassa, kunnes siirryimme sisälle pakollisen lautapelin ääreen. Oli hauskaa, vaikka terveysongelmat häälyivätkin seurueen yllä ja tunkeutuivat väistämättä puheisiin. Villellä on syöpä, hänen vaimollaan edessä olkapääleikkaus, miehen siskon mies oli joutunut vatsantähystykseen ja pelännyt sitä etukäteen kovasti, mutta miehen sisko oli ostanut hänen suojakseen "kuolemattomuuden yrtin" . Semmoinen on tosirakkautta. Ja tähystys olikin mennyt hyvin! Sisko itse tosin oli saanut jalkaansa veritulpan ja joutunut aloittamaan viheliäisen Marevan-lääkityksen. Ystäväpariskunnan mies oli kaatunut pyörällä  ja murtanut kylkiluunsa.

Aamulla heräsin ennen muita. Kiikuin yöpaidassani pihakeinussa ja yhtäkkiä näin puolittain avoimen silmäni nurkasta, miten pihapiiriin marssi musta paksu kissa, joka meni rappusille, nuuhki siinä aikansa, työnsi kuononsa hyönteisverhon suikaleiden välistä ja luikahti sisälle taloon. Olin vähintäänkin innoissani, mutta ei ollut ketään kenen kanssa jakaa kohu-uutinen! Onneksi mieskin heräsi ja tuli pihalle kalsareissaan.
- Huomenta...
- Näitkö sä sen kissan?!
- Mitä..? Minkä..? En...
- Tuonne meni kissa! Sisälle ovesta! Ajattele jos se hyppää jonkun sänkyyn!? Siitä syntyy kyllä  kunnon mekkala...hi hi hi hi...!
- Jaa...mennäänkö uimaan?
Tuosta se meni!

Menimme joen rantaan. Siellä oli ihanaa! Eikä ketään muita. Uin pitkään, vaikka sisällä talossa oli parhaillaan kissa. Kun menimme takaisin, olin vähän pettynyt kun muut nukkuivat edelleen, mutta hykertelin mielessäni, koska hetkenä minä hyvänsä joku saattaisi saada shokkiherätyksen, koska talossahan oli sisällä vieras kissa!

Pikkuhiljaa kaikki valuivat patiolle, mutta kukaan ei ollut nähnyt kissaa. Kukaan ei liioin ollut yhtä innoissaan kuin minä. Eikä tippaakaan peloissaan. Miehen sisko sanoi välinpitämättömästi, että jos siellä on joku kissa käynyt pyörähtämässä, se on jo tullut ulos. Miten niin muka?! Talohan on täynnä piilopaikkoja kolmessa kerroksessa. Etsiskelin kissaa koko aamupäivän, mutta ei sitä löytynyt. Mutta se MENI sinne. Ja minä olin ainoa, jolle se näyttäytyi! 

Päätimme pyöräillä porukalla Värttöön, jossa on ihana kahvila. Se on muutakin, kuin ihana kahvila. Se on miehen siskon perheen entinen koti, jonka kaupunki muinoin pakkolunasti saadakseen rakentaa autotien toiselle puolelle ja pyörätien toiselle. Talostakin se olisi varmaan mieluusti tehnyt silppua, mutta sepä olikin ehditty julistaa suojelukohteeksi. Tilasimme viiniä. Katselimme ympärillemme.






- Tuo oli makuuhuone...
- Tuohon jäädytettiin talvisin lapsille luistinrata...
- Tuolla minulla oli kaukoputki tähtien katselua varten...
- Tuossa oli marjapensaita...

Pyöräilimme takaisin Myllyojalle, siitä kauppaan ja kirjastoon, jossa miehen sisko yritti saada perutuksi lastenlasten hänen kortillaan tekemiä kirjavarauksia, sellaisia kuin  "Eläintenhoito-opas viittomakielellä".
- Lapsenlapset ovat jo lähteneet takaisin Helsinkiin, enkä minä oikein näistä...
- Juu, nyt minä muistankin heidät..., kirjastontäti sanoi. Peruutus oli sillä selvä.

Miehen siskon nuorimmainen toi näytille kaksivuotiaan tyttärensä. Annoin hänelle lahjaksi magneeteilla ongittavia kaloja, mutta hän kieltäytyi avaamasta pakettia.
- Sano Suurenolle päivää!, mies yllytti.
Pieni Ruut pyllersi pitkin pihaa poimimassa mansikoita ja kukkia ja panemassa pehmoeläimiä päiväunille. Lopulta hän tuli pöytään.
- Minä rakastan Pupua, hän julisti. Nyökkäilimme hyväksyvästi.
- Ja minä rakastan Pelikaania... (Lisää nyökkäilyä pöytäseurueelta).
- Ketä muuta sinä rakastat?, äitinsä kysyi.
- Serkkuja...(Muut: Oooo, serkkuja, onpa söpöä....!)
- No, entäpä ketä muuta?, äitinsä jatkoi kalastelua...kaikki odottivat henkeään pidätellen.
- Tuota! (Ruut huitaisi kädellään vieressäni istuvaa Tuulaa kohti).
- Kuule, voi olla että joudut odottamaan mieleistäsi vastausta aika pitkään, sanoin Saaralle.
- Juu, äiti ei oo mittään...

- Tunnistitteko te tuon ruskean linnun, joka meni tuohon koivuun?, miehen sisko kysyi.
- Peippo!
- Ei.
- Punarinta?
- Sehän on punainen.
- Rastas? Varpunen!
- No ei! Se on uunilintu.
- Mistä tiedät?
- Otimme selvää. Ja nyt lähdetään uimaan!

Mary Chapin Carpenter: This is love: https://www.youtube.com/watch?v=8cZzG1Z8mgY

perjantai 8. heinäkuuta 2016

222


Ihmettelettekö otsikkoa? Se on kirpputorilla myymieni tuotteiden määrä juuri nyt! Ja homma sen kuin jatkuu. Voin istua tässä koneella ja seurata reaaliajassa miten kauppa käy, ja mitkä tuotteet ovat menneet kaupaksi ja laskelmoida sen perusteella mitä seuraavaksi pakkaan kasseihin, jotka mies kiltisti vie Kanuunaan pyöränsä sarvissa joka aamu, kun minä menen lelukauppaan. Se nykyinen hinnoittelusysteemi, jossa tavarat hinnoitellaan ja halutessa nimetään koneella kotona ja paikan päällä tulostutetaan valmiit tarralaput, on tuhat kertaa parempi kuin entinen systeemi. Ja myynnin seuraaminen etänä on todella koukuttavaa. Se koukuttaa jopa ulkopuoliset! Mies nyt tietysti on utelias ja laittaa minulle töihin käskeviä tekstiviestejä tyyliin "Myynti. Kanuuna. Nyt." Se on ymmärrettävää ja hyväksyttävää, kun hän on projektissa niin vahvasti osallisena, mutta se on tosi ärsyttävää, että hänen ystävänsäkin haluavat tietää miten menee, ja varsinkin yksi, roinaa keräävä ja kaupusteleva tapaus, kommentoi tapahtumia kärkkäästi. Jos kauppa käy kuin siimaa, se on merkki siitä, että olen hinnoitellut löperösti aivan alakanttiin, mutta jos yhtään tuotetta ei ole myyty vaikka puoleen tuntiin, se on merkki siitä, että jokin pöydässäni "ei toimi" ja ongelmaa pitäisi heti lähteä selvittämään. Toisaalta hänenkin kiinnostuksensa on osittain perusteltua, sillä hän auttoi minut alkuun kyytimällä tavarani pakettiautollaan perille. Ja Lappiin lähtiessään hän antoi minulle myytäväksi Argentiina-matkaoppaan ja hopeanvärisen pikku maljakon, jotka menivät oitis kaupaksi (liian halvalla, hän sanoisi, mutta hänpä ei saa tätä milloinkaan tietää). Sitä paitsi olen sitä mieltä, että kun tavara käy kaupaksi, se on merkki siitä, että hinta on juuri oikea ja toisekseen osaan olla myös piinkova bisnesnainen. Esimerkiksi sen haisunäädän värisen tekoturkin myin kympillä, vaikka olin itse maksanut siitä vitosen ja puisen kipon kahdella eurolla, vaikka olin joskus muinoin ostanut sen Fidasta viidelläkymmenellä sentillä! Sanonpahan vain. Ja pimennysverhotkin menivät kaupaksi. Ja rumat polvitaipeita hiertävät Hunter-saappaat, joista mies sanoi että oletko tullut hulluksi,  ettei noista kukaan maksa kahtakymmentäviittä euroa.

Mahtavinta on, että saan lyödä rahoiksi paitsi omilla impulssiostoksillani, myös muiden impulssiostoksilla, kuten lelukauppapomon. Ja kun lelukauppapomo tekee impulssiostoksen (kuten vaikkapa poninkarvaiset kengät), se ei ole suinkaan mistään henkkamaukasta, vaan jostain tyylikkäästä putiikista, ja niistä tuotteista voi huoletta pyytää kaksinumeroisia summia ja aina löytyy joku joka maksaa. Nyt olen siirtynyt kaupustelemaan kirjapiiriläisten impulssiostoksia, tyynyliinoja ja ovikoukkuja ja sen semmoisia. Aika pitkään saatoin loistaa myynnissä olevilla tuotteillani ihan jo siitä syystä, että naapuripöydässä kaupiteltiin isoa satsia puolukkahilloa, jonka parasta ennen- päiväys oli mennyt ohi jo ajat sitten, mutta nyt hillot ovat hävinneet ja naapuripöydässä myydäänkin burleskituotteita, jotka saavat tuotteeni näyttämään tylsiltä ja arkipäiväisiltä! Kilpailu kiristyy...



Saatatte nyt kenties ajatella, että elämäni on kovasti kaventunut viime aikoina ja keskittyy pelkästään ahnaaseen kaupankäyntiin ja voiton tavoitteluun. Olette täysin oikeassa. Varasin pöydän vielä neljänneksikin viikoksi!


Hauska tuliainen Lontoosta. NOT for sale.
John Mellencamp: Small town: https://www.youtube.com/watch?v=0CVLVaBECuc