tiistai 30. kesäkuuta 2015

Narppimista



Ohoo, onpas ollut sosiaalista! Ensin oli kirjapiirin tapaaminen Jollaksessa. Tutut kuviot: aluksi juttelua ja saunomista meren PÄÄLLÄ ja kastautuminen mereen. Kahdesti! Vesi oli kuulemma jotain 14 asteista, mutta se oli oikeastaan vain hyvä, sillä saunassa oli noin 400 astetta. Todella kipakat löylyt! 
Onneksi tuli aivan ihana kesäilta, yllätyslahjana, sillä päivä oli ollut epävakainen. Saunalta siirryimme taloon jossa selailin uusinta Feminaa ja rapsuttelin koiraa ja sitten syötiin uusia perunoita ja silliä ja paistia ja piirakkaa ja ruodittiin kirjaa, jossa keskeinen teema oli sama kuin Linda Olssonin kirjoissa yleensäkin, eli on joku siipeensä saanut, yhteiskunnan marginaaliin ajautunut tyyppi,   tai useampikin kuten tässä viimeisimmässä, ja sitten joku alkaa kesyttää sitä ihmistä ja syntyy ystävyys.Vaadin taas saada istua pöydässä kasvot merelle päin, koska se on ihanaa ja harvinaista. Sitten puhuimme pakolaispolitiikasta enkä nyt ihan tarkalleen muista miten se meni, mutta lopputulema oli joka tapauksessa, että minun tulisi pyrkiä mukaan politiikkaan! Kirjapiiriläiset lupasivat antaa äänensä, ja jos piirin uusin jäsenkin joka värvättiin seuraavana päivänä miehen siskonpojan 40-vuotissyntymäpäiviltä lupaa, saan ainakin kuusi ääntä!
Mikael mainostaa....öh, jotakin.

Jollakseen mennessä ohitetaan sellainen monacomainen alue jossa keinuu toinen toistaan upeampaa venettä vieri vieressä. Ihmeen monella on vene! Ja valtavat lukaalit! Tätä ollaan miehen kanssa ihmetelty useaan otteeseen. Autossa pohdin ääneen, että pakkohan tuolla kiiltävien puitteiden takana on jotain kuohuntaa olla ja että jos kirjoittaisin dekkarin, tämä voisi olla hedelmällinen miljöö ja ratin takana istuva piiriläinen, jolla on aina  tarvittavaa tietoa käytössään, kertoi että hänen tuttavansa on opettajana läheisessä, varsin hyvämaineisessa koulussa ja oli kertonut että avioerot ovat raadollisuudessaan aivan omaa luokkaansa, kun saavutetusta elintasosta halutaan pitää kynsin hampain kiinni. Tiedä häntä. Tuli mieleen kun kerran selailin jotain parisuhdehoroskooppikirjaa Kanuunassa ja jousimiesnaista kehuttiin, että hän on oivallinen ex-puoliso, sillä hän ei  yleensä vaivaudu riitelemään omaisuudesta. Lähtee vain litomaan.
Kesäistä vehreyttä Kampissa
Hetkeä aiemmin olimme koukanneet Herttoniemessä talon ohi, jossa mainitsemani piiriläinen oli eronsa jälkeen asunut pari vuotta pienen poikansa kanssa. "Tuossa oli päiväkoti", hän viittoili, "ja tuossa sain turpaani" hän osoitti R-kioskin kulmaa. Olen päivä päivältä kiitollisempi tästä hissukkamaisesta Töölöympäristöstä.
Jollaksen piiriläisen etupiha...
Seuraavana päivänä ajoimme lähijunalla Espoon keskukseen, josta miehen siskonpojan vaimo tuli hakemaan meidät autolla juhlapaikalle, mikä olikin hyvä, sillä omin voimin emme olisi ikinä löytäneet perille. Juhlat pidettiin hänen isänsä perheen virkistyskäyttöön hankkimassa jättimäisessä talossa, jonka sanotaan sijaitsevan Nupurissa (me mennään Nupuriin!, tulkaa tekin Nupuriin!, oltiin Nupurissa!) vaikka se todellisuudessa sijaitsee jossain Kolmperässä(?!). Järven rannalla! Aivan mahtava paikka järjestää juhlia. Alakertaan oli järjestetty disco ja karaoke, mutta juuri ketään ei huvittanut vetää mitään sen jälkeen kun yksi Hannu oli vetänyt muutaman serenadin yläkerrassa. Aivan älyttömän hyvä laulaja! Päivänsankari soitti Alphavillen "Forever youngin" illan mittaan aika monta kertaa ja vielä seuraavana päivänäkin halusi panna sen surkean jollotuksen tulemaan meiltä YouTubesta.
Seiniltä löytyi puhuttelevaa taidetta

Miehen taitelema syntymäpäiväkortti
Yläkerrassa pidettiin puheita päivänsankarille ja skoolailtiin milloin milläkin.  Mies puhui, vaimo puhui,  veli puhui, sisko puhui, kahdeksanvuotias tytär puhui. Taputettiin ja huudettiin hurraata. Kerrottiin vitsejä.
 Sibelius oli istuskellut Kämpissä Gallen-Kallelan kanssa piiiiitkään. Aino oli lähettänyt jonkun tiedustelemaan koska Janne suvaitsisi tulla kotiin. "Minä olen säveltäjä, en ennustaja", tämä oli vastannut.
Jaettiin lahjoja. Sodastreamereitä ja pikkutakkeja ja viskipulloja. Nähtiin ja kuultiin esityksiä. Suvun juhlissa tarjotaan aina Julia Childin reseptillä tehtyä sipulikeittoa, eivätkä nämä juhlat olleet poikkeus. Joku kysyi minulta haluanko "Kontulan mojiton". "Mikä se on?", kysyin. "Kossuvissy!". Kieltäydyin. Syntymäpäiväsankari puhalsi kaikki neljäkymmentä kynttilää kerralla sammuksiin. Pikku Nuutti esitti break dancea. Veera sai laiturista jalkaansa tikun. Maija yritti ronkkia sitä pois neulalla, mutta laho tikku katkesi aina kun hän oli saamaisillaan siitä otteen. Pihalla grillattiin makkaraa. Miehen siskon tyttären koira, musta pinkkipantainen Lila,  yritti sinnikkäästi astua Koskisen sisaruksia Liinan yrittäessä komentaa koiraa vaikeroiden sen häpäisevän hänet. Koira pantiin toistuvasti oven taakse arestiin mutta sieltä se aina könysi esiin ja aloitti sisarusten liehittelyn ja ahdistelun. Opin uuden sanan kun miehen siskon poika huusi miehelle, joka oli juuri kielimässä jotain mehukasta juttua siskolleen, että "ÄLÄ NARPI!!!". Narppiminen tarkoittaa kuulemma samaa kuin kantelu. 


Hesperianpuistossa kukkivat nyt tämmöiset!
Pauli Hanhiniemi: Siideripissis: https://www.youtube.com/watch?v=Ws6SW2215sI

torstai 25. kesäkuuta 2015

Heiluttava Hammas ja muita kesäisiä kohtaamisia



Juhannus tuli ja meni. Kävimme keräämässä Sibeliuksenpuistosta ison kimpun koiranputkia tuomaan vähän keskikesäistä tunnelmaa ja lisänsä toivat Roban K-marketista ostamani pionit ja miehen Töölöntorin K-marketista ostamat ruusut. Tunnelma olikin ihan hyvä ja koska minulla ei huonon sääenneusteen vuoksi ollut mitään odotuksia juhannuksen suhteen, sain yllättyä iloisesti. Ei satanutkaan. Illalla oli suorastaan kaunista. Ystävät tulivat ensin meille muassaan kuohuviiniä ja tuoretta raparperia (jota en vielä ole saanut jatkojalostetuksi, mutta kohta olen aikeissa tehdä piiraan tai kiisselin. Tai hilloa!) Söimme meillä vähän fetasalaattia ja pakastepizzaa, jotta jaksaisimme juhlia ja lähdimme sitten ulos. Joimme puistossa mojitot muovikupeista. Ajelimme ratikalla.
Menimme kylään Vallilaan, jossa joimme vaaleanpunaista kuohuviiniä ja isäntä esitteli isovaarinsa vanhaa susiturkkia ja silinterihattua ja minä kokeilin erilaisia helminauhoja. 

Lähdimme kaupungille ja baariin ja minä kyttäsin naapuripöydän äkäistä sananvaihtoa ja paljon puhuvaa kehonkieltä kahden englantia puhuvan miehen välillä ja sain humaltuneessa päässäni ajatuksen, että tuossa leijuu ilmassa joku rikos ja jos olisin dekkarikirjailija, saisin tästä irti enemmänkin.   Seuraavana päivänä podin krapulaa, en saanut aikaiseksi muuta kuin tarttua pinon päällimmäiseen kirjaan, joka sattui olemaan Päivi Storgårdin "Keinulaudalla" ja se vei minut niin mennessään, että hotkin sitä (ja miehen hakemaa pizzaa suoraan laatikosta) olohuoneen lätyskä"sohvalla" koko päivän.



Kirjan arvoa nosti entisestään se, että siinä pyörittiin ihan näillä nurkilla. Töölönkadulla, Mechelininkadulla ja Auroran sairaalassa.  Nyt pöytää peittävät pionien heteet ja terälehdet ja ikkunalautaa ja mattoa täplittävät koiranputkien pikkuruiset varisseet kukat, joita on tuhansia. Kymmeniä tuhansia, jos ei peräti satoja...törkeän näköistä! Ruusut porskuttavat edelleen. TÄNÄÄN siivoamme koiranputket ja pionit biojätteisiin ja imuroimme. Minulla on vapaapäivä ja mies on lomalla.



Juuri juhannuksen alla kävin Tampereella tapaamassa isoasiskoa ja näin kaupungilla pikkusiskonkin, joka oli valkaissut hampaansa New Yorkista ostamallaan tuotteella. Bussi ei ole koskaan ollut yhtä täynnä. Osa matkustajista joutui seisomaan keskikäytävällä Keimolasta Hämeenlinnaan saakka. Mukana oli laivalla olleita nuoria äitejä lapsineen ja yksi heistä selosti jollekin iloisena, että "kyllä ne siellä risteilyllä ihmettelivät, että mitä, neljä äitiä ja KYMMENEN sylilasta!?". Hämmästyttävän hyvin he pärjäsivät, mutta toki kymmenestä sylilapsesta neljällä- viidellä oli aina meneillään yhtä aikaa pieni kiljuntasessio. Kynnelle kykenevät sylilapset (=kaikki jotka osasivat jo istua itse) taistelivat raivoisasti padeista, joita oli alle kymmenen.
Vein siskolle vaaleanpunaisen pelargonian ja aprikooseja, jotka ostin Laukontorilta pipoihin, pitkiin kaulahuiveihin ja tumppuihin sonnustautuneilta torityttösiltä. Isosisko kysyi minulta mitä eroa on mustilla ja vihreillä oliiveilla ja minä kuvittelin että olin taannoisen Kreetanmatkani ansiosta kohonnut hänen silmissään jonkinlaiseksi oliiviasiantuntijaksi ja aloin selittää, että "no vihreät oliivithan mais..." kun hän jo keskeytti minut: "Väärin! Musti on koira!" ja nauroi päälle. Olin lentänyt suoraan lankaan! Isollasiskolla oli aivan ihana Riikka Jäntin lastenkirja, joka kertoi uhmaikäisestä Hiirusta, joka vastusti kaikkea mitä äiti ehdotti ja vastasi kaikkeen "Ei!" kunnes koitti käännekohta ja tarjolla oli ehdotus, josta hän ei kerta kaikkiaan voinut kieltäytyä. Kuvitus on kautta linjan aivan hurmaava, mutta se kuva vei voiton kaikesta. Luin kirjan siskon luona kolme kertaa putkeen ja lopulta sisko lahjoitti sen minulle omaksi. Aion ylipuhua pomon, että otamme Hiirua myyntiin myös lelukauppaan.




Lelukaupassa kuvattiin keskiviikkona musiikkivideota! Nuoret taitavat ja kohteliaat pojat asialla (tai no, kai he jossain kolmissakymmenissä huitelivat). "Kenenkäs artistin video tästä tulee?" minä kysyin ja he kertoivat että jonkun "Kekosalatan" (?!). Menin aika hämilleni.
Keskiviikkona pääsin myös pomon uudella naisellisella Mersulla Stockmannille. "Mitenkäs tämä käynnistettiinkään?" hän pohdiskeli puoliääneen avaruusalusta muistuttavan kojelautansa ääressä kun olin pelastautunut kaatosateesta autoon Fredalla. "Älä vain minulta kysy", vastasin. Hyvin se lähti liikkeelle ja rullasi pehmeästi suoraan Stockan parkkihalliin ja solahti parkkiruutuun muiden kiiltävien valkoisten ja mustien autojen sekaan. Kun avasin oven astuakseni ulos, kynnyksen valaisi teksti "Mercedes Bentz".  Kosmetiikkaosastolla hän kuiskasi että takanani on Esko Aho! En kehdannut kääntyä salamana ja missasin! Mutta sain julkkishyvitystä kun Fredalla vastaani käveli ensin Jukka Rintala (bongauksen arvoa laskee vähän se, että häntä näkee yhtenään sillä hänellähän on Fredalla nykyään se liike) mutta myöhemmin lelukaupan ohi käveli Syksy Räsänen!! Eilen matkalla Kanuunaan näin Sea Horsen lippakioski/terassin edustalla Andy McCoyn. Ja viime viikolla näin Temppeliaukion kirkon kupeessa kaksi poliisiautoa, jotka lähemmin tarkasteltuina paljastuivat poliisisarja "Roban" rekvisiitaksi. Näin pakettiauton ikkunasta poliisiksi pukeutuneen Kari "Hissu" Hietalahden! Ja alkuviikosta havahduin musiikkiin Storyvillen terassin kohdalla ja kun käännyin katsomaan, harmaahapsinen Claes Andersson se siellä kilkutteli menemään. Mies bongaa usein salilta Ylen sympaattisen meteorologin Matti Huutosen. Tekee kuulemma yleensä hauista. Tätä ei ehkä voi laskea julkkisbongaukseksi, mutta jo kahtena aamuna minua on tervehtinyt Hammas. Ensimmäisen kerran se tapahtui Fredalla Tennispalatsin kulmalla ja ensin luulinkin sitä jättimäiseksi pop corniksi joka on houkuttelemassa ihmisiä leffaan, mutta tarkemmin katsottuna se olikin hammas, ja se vilkutti minulle. Eilen aamulla näin Hampaan Bulevardin ja Annankadun kulmassa. Taas sama kuninkaallinen vilkutus, johon vastasin lammasmaisesti, vaikka tuntuikin typerähköltä heilutella Hampaalle.
Töölönkadulla
Meillä on tänään illalla pitkästä aikaa kirjapiirin tapaaminen Jollaksessa. Pääsen mereen uimaan jos vain uskallan. Kauhea dilemma: inhoan jo ajatustakin jääkylmästä kylvystä, mutta toisaalta inhoan itseäni jos jätän tilaisuuden väliin. Sitä ennen menen vähän kaupungille tekemään jouluostoksia. Pukin tuloon on enää alle puoli vuotta!

Olavi Uusivirta ja Anna Järvinen: Nuori ja kaunis: https://www.youtube.com/watch?v=scBcbh8I9e4

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kuutti





Todetaan tämä nyt tähän kärkeen, että saadaan alta pois ja voidaan keskittyä muihin asioihin: Voi jumaliste näitä kelejä! No niin, nyt se on sanottu. Lauantaina oli ainoa kunnollinen kesäpäivä ja oli ihanaa kävellä aamulla töihin leppoisana ja tyytyväisenä tuoksuista ja näkemästään nautiskellen. Tein hienoja kuvallisia huomioita, jotka haluan säilyttää muistona tuosta aamusta, joten kirjaan ne tähän, koska mitään oikeita valokuvia niistä ei ole.


Näin hautajaisseppeleitä, yhtä kokovalkoista kantoi mustapukuinen mies Runeberginkadulla, toista, kokokeltaista, pakkasi kukkakauppias kuriirin autoon ja kolmas, sekin oli kokovalkoinen, tuli vastaan Fredalla. Oksasenkadulla näin miten kaksi marsun kokoista chihuahuaa hypähti reippaasti ulko-ovesta jalkakäytävälle, mutta pienin, ei juuri oravaa suurempi pentu, ei uskaltanut hypätä kymmenen sentin korkeudelta, vaikka emäntä maanitteli ja koitti rohkaista sitä. Näin ison, paksun miehen ahtautuneena pikkiriikkisen urheiluauton rattiin ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, miten arvokkaan ja jyhkeän jugendtalon toisen kerroksen ikkuna avautui narahtaen ja esiin työntyi pörröinen ja takkuinen Rokkarin pää!


Lauantain pääasia oli tietysti Carl-Philipin ja Sofian häät, joten tulin töistä suoraa päätä kotiin ehtiäkseni valmistautua. Miehen sisko oli jo laittanut pitkin viikkoa tekstareita aiheeseen liittyen, muun muassa kuvan hienosta hiuskoristeesta, johon aikoi häiden kunniaksi sonnustautua, sekä alustavan suunnitelman, jonka mukaisesti siinä vaiheessa kun lähetys siirtyisi televisiosta nettiin, nautittaisiin gubbröraa, jonka reseptin hän oli löytänyt jostain lehdestä, ynnä häitä ja morsiusparia koskevan tietokilpailun arvatenkin Kalevasta (sain shokikseni vain kahvipöytätasoiseen keskusteluun oikeuttavat pisteet!), sekä vielä häiden jälkeen kyselyn että kuka kuninkaallinen olisin, jos saisin valita (se kuninkaan ikiruskea sisko, joka asuu Mallorcalla). Miehen sisko olisi Tanskan kuningatar Margareta.


Mies oli kesäretkellä Tallinnassa, joten rauha oli taattu, mutta vielä piti saada puitteet sopiviksi. Se tarkoitti sitä, että oli aika purkaa teltta, jonka olin pystyttänyt olohuoneen lattialle. Kuten ehkä muistatte, olen haaveillut teltasta jo jonkin aikaa ja nyt menin ja ostin! Heleänvihreän kahden hengen kupoliteltan, paino reilut puolitoista kiloa, vain! Tokihan se piti tarkistaa, joten pystytin sen sillä välin kun mies oli poissa, vein sinne pehmusteiksi pari lampaantaljaa ja täkin, levitin viimekesäiset makuupussimme ja koin nostalgiahumahduksen. Otin kursailemattoman kasan tyynyjä, otsalampun (varalta) ja Outi Pakkasen dekkarin "Toinen kerros" ja piilouduin telttaan lukemaan niin että kun mies tulisi kotiin, hän ihmettelisi missä olen, löytäisi minut sitten teltasta ja yllättyisi kertakaikkiaan! Kyllä hän yllättyikin. Ja kehui telttaa tosi hienoksi ja minä sanoin, että ensi yö nukutaan täällä ja niin nukuttiinkin, paitsi että mies oli mönkinyt jossain välissä sänkyyn. Kyllä se niin on, että maailmassa ei ole montaakaan ihanampaa ääntä kuin teltan vetoketjun avaamisen tai sulkemisen ääni. Vielä kun pääsisi luontoon kokeilemaan.

Purin siis leirin, imuroin ja järjestelin ja kun miehen yleensä levällään olevat tavarat, hupparit, sukat ja sellaiset olivat poissa, panin taas merkille miten kliininen tämä kotimme edelleen on. En ole yhtään jaksanut innostua sisustamisesta, mutta sitten miehen siskonpoika tuli vahingossa vähän tuupanneeksi sitä puolta eteenpäin. Hän nimittäin onnistui läikyttämään valkoisille verhoillemme punaviiniä. Menevät vaihtoon. Eilen kun kerran satoi aamusta iltaan oli mitä otollisin päivä tehdä nettiostoksia. Tilasin uudet verhot, mutta tällä kertaa vaaleansiniset. Tai "utusiniset", kuten niitä katalogissa kutsuttiin. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, ne verhot jotenkin vain sanoivat, että me tullaan nyt teille. Klik! Ei muuta kuin ostoskoriin. Sitten aloin katsella noita valkoisia tyhjiä seiniä vähän sillä silmällä, että nu är det dags! Menin Allpostersin sivuille ja kävin läpi tuhansia kuvia. Siis useita tuhansia . Maailmantaidetta, valokuvia, vedoksia, ihan kaikkea ja avoimin mielin tavoitteenani paitsi löytää jotain kivaa seinälle, myös selvittää mikä minua tällä hetkellä kiehtoo ja vetää puoleensa.Kyllä se siinä tuntien mittaan alkoi selvitä. Yleensä ne olivat melko vahvavärisiä, mutta kuitenkin pehmeitä kuvia. Maisemia, enimmäkseen. Ei mitään hentoa viivaa eikä pientä piperrystä. Sitten löysin isot seinäkuvat. Valtavia kuvia vaikkapa Roomasta tai vesiputouksista tai metsistä tai vuorista ja avaruudesta.. Harkitsin aika pitkään isoa lehtimetsämaisemaa. Seinäähän täällä riittää, joten voisin sen puolesta ottaa vaikka kolme metriä leveän ja kaksi ja puoli metriä korkean kuvan. Annoin itselleni luvan vaikka mihin mauttomuuteen tai hulluuteen, jos kuva vain puhuttelisi kunnolla ja toisi vähän sielukkuutta tähän kotiin.. Välillä eksyin pahvikuvaosastolle, ja huomasin ilokseni, että olisin voinut tilata vaikka oikean kokoisen Angela Merkelin (164cm),
Michelle Obaman (183cm!) tai vaikka Paavin (180cm). nurkkaan jököttämään. Toisaalta Miss Piggy olisi ollut tarjouksessa. Ja ehkä nuo pituudet eivät ole ihan oikein, sillä tosielämässä miniatyyrikokoista Kylie Minogueta sai ostaa harhaanjohtavassa 174 cm:n koossa.



Jossain vaiheessa olin aivan varma, että saan jännetuppitulehduksen tuntikausien klikkailusta. Pahimmillaan /parhaimmillaan ostoskorissani oli 11 tuotetta. Siitä ne sitten yksi kerrallaan rapisivat ja olin kyllä aika yllättynyt itsekin siitä mikä kuva tuohon nyt sitten tuli lopulta valituksi. Se on valtava kuva kaksi päivää vanhasta kuutista. Se oli aivan eri linjaa kuin kaikki ne kuvat jotka olin aiemmin hyväksynyt. Ei vahvoja värejä, mutta pehmeyttä kyllä yllin kyllin. Ja se sopii tuohon puuteriturkoosin lattiapetimme (= "sohvamme") yläpuolelle. Olen lakannut haaveilemasta oikeasta sohvasta. Pidämme tuon lätyskän tuossa, ehkä hankimme siihen patjan tai pari vielä tuomaan hitusen korkeutta, mutta muuten saa olla. Ja nyt kuutti tulee siihen yläpuolelle. Räikeä Hakaniemikangas saa viimeinkin häädön  ja siihen tulee maltillinen Monet'n "Path through the corn field". Se nyt vain meni näin. Näköjään vaaleansininen on uusi vaaleanpunainen.
Kuuttimme on jo matkalla kotiin!
 Haloo Helsinki: Kuussa tuulee: https://www.youtube.com/watch?v=cwBi91muvVg

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Tapetilla



Pitkään poissa, mutta täällä taas. Olen ollut mökillä nauttimassa kevään vihreydestä, pikkulintujen puuhakkuudesta ja syksyisen kukkasipuleiden istutusrupeaman hedelmistä.




Piipahdimme myös Tukholmassa ihastelemassa sikäläistä elämänmenoa, jossa ollaan niin hyväntuulisia ja yhteisöllisiä, että kateeksi käy.Tällä kertaa meitä saatteli tällainen kumivene (tai oikeastaan niitä oli neljä) Helsingistä. Katselimme sitä laivan perästä ja olimme iloisia, ettemme olleet Somalian rannikolla....Osuimme vahingossa laivan karaokebaariin, jossa liikutuin kyyneliin, kun arkkinössön ruumiillistuma Jesper veti tosi hyvin kappaleen "Håll mitt hjärta, håll min själ". Osallistuimme tietokilpailuun, jossa teimme anteeksiantamattomia virheitä (Montako jalkaa perhosella on? Me: neljä. Oikea vastaus: kuusi) ja jouduimme lyötyinä todistamaan, miten nimimerkillä "Juoppo" osallistunut, harmaaseen jakkupukuun sonnustautunut kirjastovirkailijan näköinen nainen putsasi pöydän (rantakassi ja suklaata).

Kuin James Bondissa konsanaan...


Söderiläismammat treenaamassa pakaralihaksiaan
 Magnoliat ja sireenit kukkivat, kaikki tuntui olevan kohdallaan ja olimme yksimielisiä siitä, että Tukholmassa on ihmisen hyvä, tänne muutamme jahka lottovoitto pamahtaa kohdalle. Seuraavana päivänä Tukholmanystävättäreltä tuli viesti, että hänen asuntoonsa Kungsholmenilla oli murtauduttu. Keskellä päivää.  Tultu sisään sorkkaraudalla ja sotkettu paikat. Viety korut, kamera ja passi, mutta jätetty tietokone, sentään. Eilen luin miten joku oli katsonut hyväksi heittää happoa kerjäläisen kasvoille puistossa Norrmalmilla ja sitä edellisenä päivänä kahta naista oli puukotettu keskustassa. Että ei se nyt niin onnela ole sekään. Mutta kyllä minä jo kovasti odotan Carl Philipin ja Sofian ensi lauantaisia häitä! Voin panostaa niiden seuraamiseen täysillä, sillä mies on silloin "poikien" kesäretkellä Tallinnassa eikä näin ollen pääse nälvimään.
Pubissa vanhassa kaupungissa. Miehen mielestä hieno juliste.
Pubissa vanhassa kaupungissa. Minun mielestäni hieno juliste.

Elo täällä Töölössä tuntuu nyt aivan toiselta, kun ympärille on puhjennut tämä ylenpalttinen vihreys. Työmatkatkin ovat yhtä juhlaa kun saa kävellä tämmöisten lehtiholvien alla.
Topeliuksenkatu
Olen tosiaan aloittanut taas lelukauppa- ja vapaaehtoistyön. Saattohoito on nyt ilmeisen hot ja pop, mikä oikein onkin,  ja Terhokotiin tulee paljon yhteydenottoja eri lehdiltä, jotka haluavat tehdä aiheesta juttuja.  Terhon vapaaehtoistyön koordinaattori pyysi minua yhteen niistä ja siellä minä olin ja esittelin toimittajalle ja kuvaajalle paikkoja ja vapaaehtoistoimintaa ja poseerasin persikanvärisessä vapaaehtoisessussani sakset tanassa kielopuskassa Terhon edessä. Sillä välin kun kuvaaja justeerasi kuvausvälineitään, juttelimme toimittajan kanssa siitä miten mahtava kauppa Lidl on. Sitten hän haastatteli minua. Nauhoitti kaiken vuolaan sepustukseni aiheesta ja sen vierestä ja yrittää kyhätä sen pohjalta kokoon lehtijutun. Hävettää jo etukäteen. Eikä siinä kaikki! Kun pääsin lelukauppaan, sinnekin tuli toimittaja ja kuvaaja, jotka olivat tekemässä juttua helsinkiläisistä putiikeista.
- Mitäs tavaroita teillä täällä  myydään?
- No, meillä on enimmäkseen näitä ranskalaisia leluja...
- Tanskalaisia?!
- Ranskalaisia...Anna! Ehditkö vähän tulla...?Onneksi pomo oli paikalla ja pystyi irrottautumaan työtehtävistä (oli juuri auttamassa pikkutyttöä sovittamaan perhoskuosista hellemekkoa).Oma haastattelukiintiöni oli selvästi jo yhden päivän osalta täynnä.

Hevoskastanjoita Hesperianpuistossa
Töihin paluu sujui leppoisasti ja pehmeästi. Oli tavanomaisia simppeleitä työtehtäviä, kuten Viirun hinnoittelua (kuulostaa härskimmältä mitä onkaan) ja hyväntuulisia asiakkaita sopivina annoksina, mutta tahti kiihtyi viikonloppua kohti ja lauantai olikin jo ihan oma lukunsa.
Viiru, 11,90.
Eteen sattui kiukutteleva asiakas (aikuinen, harvinaisuus) ja onnistuin haavoittumaan työtilanteessa (revin  sormeni auki teipin katkaisuterään, verta tuli kuin härän kurkusta ja loppupäivän paketointi oli kömpelöä sidotun sormen kanssa). Iltapäivällä jouduin vielä tilanteeseen, jossa noin viisivuotias pikkutyttö esitti antaumuksella s/m aiheisen "Fifty Shades of Grey"- elokuvan tunnuskappaletta "Love me like you do" (herttainen tyttö, kaunis kappale, mutta yhdistelmä nostatti tunteen kuin ihoni alla olisi ryöminyt jotain ällöä) samalla kun isokokoinen lapsi oli kietonut kätensä lujasti vyötäisilleni ja painanut poskensa tiukasti selkääni vasten äitinsä yrittäessä irrottaa häntä ja minä naputtelin asiointivuorossa olevan asiakkaan ostoksia kassaan mutisten lohdutuksen sanoja  epätoivoiselle äidille, joka yritti parhaansa pojan kanssa:
- I'm so sorry, so sorry....he's not healthy...he's a bit...STOP IT!!
- Not to worry...
- Oh my god, I apologize....you let go of her...let go RIGHT NOW! We need to leave...I'm so sorry...
- It's okay...(NOT!).
Silloin ajattelin, että  tämmöiseen ei pysty edes David Lynch.

Ellie Goulding: Love Me Like You Do: https://www.youtube.com/watch?v=AJtDXIazrMo