Bitch!

Vain pientä säätöä vailla...

Semmoinen minusta on tullut! Eikä mikään tavallinen "bitch", vaan oikein sellainen BIIIIIOOOOTCH, joka suhtautuu negatiivisesti kaikkeen ja tulkitsee tahallaan asiat ikävällä tavalla eikä tunne iloa eikä onnea olemassalostaan.  Tiedän olevani kohtuuton ja kamala, sellainen jolle voisi ihan hyvin esittää South Parkista tutun laulun "Kyle's Mom is a Big Fat Bitch" ja itse asiassa soitinkin sen itselleni you tubesta kahdesti ennen kuin avasin lelukaupan tänään. Tiedostan siis olevani ikävä, mutta sallikaa minun silti purkaa tätä vähäsen. Tai jos ette salli, niin lopettakaa lukeminen tähän. 

Inhoan uusia lähikauppojamme. Meillä oli maailman paras K-market Isolla Roballa ja täällä on jos mitä Siwaa ja Valintaloa ja K-kauppoja kyllä kanssa, ynnä Alepa, mutta ne eivät ole yhtään sama! Emme osaa suunnistaa niissä ja tukimme kapeat käytävät reppuinemme etsiskellessämme kukkarollemme sopivia tuttuja tuotteita kaukaa maailman ääristä tuotujen eksoottisten hedelmien, kaiken maailman hanhenmaksapalleroiden ja muiden typeryyksien joukosta ja niissä meille tutuissa tuotteissakin tuntuu olevan joku Töölölisä. Miehen sisko varoitteli Valintatalosta, koska siellä on kuulemma töissä joku legendaarisen tyly tyyppi ja kehui puolestaan maasta taivaaseen viereistä K-kauppaa, jossa minusta taas oli vähintään yhtä tyly korsto kassalla ja tuotteet vaikeasti löydettävissä  ja jossa miehen kanssa molemmat tuskastuimme ja sätimme ärtyneinä jo takaisin Ouluun lennähtänyttä siskoaan, että "Mitä se tätä kehui!? Tämähän on ihan kamala!"

Juu joo, vähän siinepäin...

Paluumatkalla Kanuunasta panen merkille KOM:in baarin ikkunapöydän ruutupaidat, jotka kyynärpäät pöydällä mitä ilmeisimmin puivat tulevia "proggiksiaan" ja ajattelen häijysti mielessäni, että yleisöltä te kyllä odotatte reagointia ja ihailua, mutta osaatteko te YHTÄÄN nauraa itsellenne?

Hienon ja tunnetun ravintolan ohi mennessäni näen lounastavan väen: päät teennäisessä kekassa, suut viivana, selät suorina ja ajattelen ilkeästi, että relatkaa nyt herran jestas! Tempaiskaa vaikka kännit!!

Mies kertoo epäuskoisen huvittuneena törmänneensä talonmieheen pihalla livenä ja kyselleensä nupin ja postiluukun nimien perään ja sanoo ettei varmaan kannata odottaa ihmeitä (eli em asioiden hoitumista) tapahtuvaksi ihan piakkoin. Äyskähdän tulistuneena, että tämähän on aivan per***stä ja nyt kyllä lähdetään vi**uun täältä ja mies sanoo, että kuules nyt, tuollainen kielenkäyttö ei sovi sinulle OLLENKAAN!

Ajattelin ihan tosissani, että Töölö aiheutti tämän kaiken, mutta sitten selvisi, että se olikin vain PMS. Kiitos ja anteeksi!

Kyle's Mum is a Big Fat Bitch: https://www.youtube.com/watch?v=b2Ok2c9-zm8

Muutimme naapuriimme

Täällä ollaan, Töölössä! Nyt Fredalla ei ole enää yhtikäs mitään (paitsi välihuoneen seinää koristava seinätarrarykelmä, josta välittäjä sanoi, että jättäkää ihmeessä, sehän on hieno, kun lupasin nyppiä kaikki lehdet, oksat ja oravat pois ennen muuttoa). Enää ei siis ole sellaisia raivostuttavia tilanteita, kuin vaikkapa että shampoo on Fredalla, mutta fööni Sibeliuksenkadulla.  Täällä on edelleen kaikki kesken. Vain makuuhuoneeseen on raivattu harmoninen soppi estämään totaalinen henkinen romahdus, joka onkin jo ollut lähellä kaiken loputtomalta tuntuvan kuuraamisen ja raahaamisen ja pakkaamisen ja purkamisen ynnä lisäjännitykseksi hankittujen kirpputoripöydän pyörittämisen ja parin sijaisopetustunnin ansiosta. 

Ihaniakin hetkiä on ollut, muun muassa se, kun sai seisoa tyhjässä vinttikomerossa eikä ollut uskoa näkemäänsä todeksi tai kun pääsi eroon muutamasta kauheasta tavarasta jotka vietiin oikein kaatopaikalle saakka. Miehestä ihana hetki oli herätä ensimmäistä kertaa uudessa kodissa, kun olin pannut päälle radion (televisiota ei ole vielä laitettu eikä ole kyllä kaivattukaan) ja kahvi tuoksui. Hänelle tuli kuulemma mieleen kesät pienenä Kiimingin mökillä. Sama fiilis, samat äänet ja tuoksut.

Myyty!

Möhläyksiäkin on tullut. Ensin tilasimme sähköt naapuriin! Räpsyttelin täällä katkaisimia ja marisin ja mies soitti sähköyhtiöön ja he sanoivat että kaikki on kunnossa ja että meidän pitää vain napsutella pääkatkaisinta ja "pyöritellä sulakkeita". Mutta sitten kävikin ilmi, että samalla numerolla on kaksi asuntoa vierekkäin, meillä erotuksena numeron perässä "a". Arvoituksen ratkettua sähköt tulivat puolessa minuutissa. Kiusallisesti olimme ehtineet tehdä myös osoitteenmuutoksen suoraan naapuriin, mikä kävi ilmi kun he palasivat hiihtolomalta ja löysivät kynnysmatoltaan pinon meille osoitettuja kirjeitä. Kamalinta on se, että muuttomiehet pöytää ylös kantaessaan kopsauttivat alakerran naapurin hienon kristallijäljiltemäovennupin hajalle! Mies meni tolaltaan ja tunki postiluukusta anteeksipyyntöviestejä ja laittoi viestiä talonmiehelle, kumpikaan ei reagoinut mitenkään (viimeksi mainittu ei edelleenkään edes siihen että postiluukkuummme pitäisi saada nimet, etteivät Opettaja- ja Kotiliesilehtemme menisi enää nolostuttavasti naapureille,  ja muutenkin, onhan se nyt kai tapana , äijänpentele asuu vielä kaiken huipuksi samassa rapussa?!) mistä vedimme sen johtopäätöksen että meitä vihataan täällä jo nyt. Miehen siskon poika tuskastui nupista jauhamiseen, kiersi irti MEIDÄN kristallijäljitelmänuppimme, kävi laittamassa sen alakerran naapurin oveen ja puuskahti että no olipa taas vaikeaa! Nyt KAIKILLA muilla on hieno kristallijäljitelmänuppi ja meillä vain surkea pieni metallinen nysä, ja se nuppihan oli ainoa syy, minkä vuoksi suostuin ylipäätään muuttamaan tänne Töölön takamaille, mikä tietenkin on alhainen ja inha tapa tarkastella asiaa, sillä täällähän on oikeasti hienoa! Kirkkaimpina hetkinäni näen asian koomisen puolen, muun aikaa roikun hulluuden partaalla. Olen miettinyt viime päivinä paljon karmaa.

Oli ihanaa, että saimme ne rikkinäiset lipastot ja muut kauheudet kaatopaikalle, mutta ikävää että vahingossa sinne viskattiin myös pyykkikorillinen vastapestyä pyykkiä. Mukana molempien aamutakit, miehen lempineule, minun pellavapaitani ja helmenharmaa lempineuleeni. Mies lohdutti: no se harmaa olikin sulle ihan liian ankea väri! Itse lohdutin itseäni: onneksi älysin ostaa kaksi samanlaista!

Agnetha Fältskog &Gary Barlow: I should have followed you home: https://www.youtube.com/watch?v=1i-U25tts-s

Elämää banaanilaatikoiden katveessa

Tervehdys! Oikeastaan minun pitäisi  varmaan olla pakkaamassa eikä bloggaamassa. Mutta ajattelin toimia tänään rivakalla "paljon kuvia, vähän sanoja"-metodilla, että helmikuusta jäisi edes joku merkintä.  Sitä paitsi pakkaaminen on jo aika hyvässä mallissa. Siinäkin vaikeinta tuntuu olevan ryhtyminen. Laitoin niin paljon energiaa siihen muuton esivalmisteluvaiheeseen (=uusien mattojen, verhojen ja petivaatteiden hankkimiseen), että kun varsinaiset muuttopuuhat alkoivat lähestyä, olinkin jo aivan kyllästynyt koko hommaan ja kyräilin vain välihuoneeseen kertynyttä banaani/lelulaatikkopinoa vastahakoisen inhon vallassa. Mutta sitten kun sain viimein aikaiseksi, homma kävikin joutuisasti. Esimerkiksi seinien riisuminen tauluista ja koristeiksi ripustetuista mekoista. Suunnittelu/vastaanhangoittelu/sijaistoimintojenkehittelyvaihe: 2 päivää. Toteutus: 3 minuuttia. 

Mies on avuksi siten, että tuo Alepasta lisää banaanilaatikoita tarpeen mukaan ja lisäksi hän on vastuussa  avainten, muuttoauton ja kantoavun hankinnasta, sähkö- ja nettiliittymäsopimuksista ja sen sellaisesta. Hän oli myös vastuussa ääriään myöten pullistelevien jätesäkkien toimittamisesta roskikseen, mutta siinä hän osoittautui epäluotettavaksi, sillä hän oli mennyt dyykkaamaan omia roskiamme ja tuli takaisin ylös tohkeissaan heilutellen kädessään juuri poisheittämiäni puoliksi täytettyä Harry Potter-vihkoa (tähän mahtuu vielä!!!) ja kannesta lytyssä olevaa prinsessa-muistipeliä, jota emme ole pelanneet vuosikausiin, jos ikinä (tämä on vielä ihan hyvä!) ja ruotsinkielisiä Kalle Anka-lehtiä (minä opettelen näistä ruotsia!). Pakkaan kirjoja harkiten ja teemoittain. Yhdessä laatikossa ovat psykosynteesi- ja juoksu- sekä pyhiinvaellusaiheiset kirjat. Kannessa lukee: psyksynt&juoksu/camino. Toisessa ovat Sonia Choquetten ja Julia Cameronin kirjat, mikä on loogista sillä he ovat oikeassakin elämässä ystävykset. Kansiteksti: Julia&Sonia. Caroline Myss olisi muuten sopinut sekaan, mutta laatikko oli jo Sonian ja Julian jäljiltä lähes täynnä ja toisekseen Caroline oli joskus sanonut Julialle jossain henkisen kasvun seminaarissa, että "onko sinun pakko pukeutua noin hihhulimaisesti, se vie uskottavuutta koko porukalta", joten parempi pistää eri laatikkoon. Caroline sopii erinomaisen hyvin Avilan Teresa-aiheisten kirjojen sekaan, sillä hän on itsekin kirjoittanut yhden, ja samaan laatikkoon tulee myös sekalainen valikoima jatkoon valittuja henkisen kasvun kirjoja (puolitoista hyllymetriä on karsiutunut jatkosta, sentään.)

Romaaneja yritän ottaa valikoiden ja rankalla kädellä karsien, mutta kyllä niitä silti kertyy. Miehen Dostojevskit ja Saarikosket ja Hyryt ja omat Tove Janssonini, Frank McCourtini, Fay Weldonini ja Nora Ephronini ja Erica Jongini ja sitten kaikki ne lukemattomat (sanan molemmissa merkityksissä), jotka olen hankkinut kauniin kannen tai houkuttelevan takakansitekstin vuoksi. Luen kuin viimeistä päivää: Joel Haahtelan "Perhoskerääjän" parissa vietin yhden ihanan iltapäivän. Mutta nyt se joutaa jo kiertoon. Epämääräisessä läjässä makuuhuoneen nurkassa ovat kirjat, jotka olen luvannut  lukea. (Per Pettersonin "Hevosvarkaat" miehen siskolle, Marian Keyesin "Further under the duvet" ja Kathryn Stockettin "The Help" pikkusiskolle). Mia Törnblomin "Så dumt" ja Karin Fossumin "Ken sutta pelkää" kävivät Tukholmassa kanssani. Molempia närpin sieltä täältä. Fossum menee Kampin kierrätyshyllyyn, Mia pääsee Töölöön.

Kävin tosiaan Tukholmassa. Sattui ihana, aurinkoinen päivä. Jokainen kynnelle kykenevä koiranulkoiluttaja oli riemukseni liikenteessä.  Kävelin koko päivän Söderissä ja yritin taas löytää uusia kujia ja kuvakulmia ja onnistuinkin. 

Jäätä Tantolundenin puistossa

Tunteet vaihtelevat. Tuleeko meidän ikävä tätä kotia? Viihdymmekö uudessa? Minkälainen äänimaisema siellä on? Olen käynyt kävelemässä uuden kodin liepeillä ja hyvältä on tuntunut, mutta tosiaan aika näyttää millaista siellä sitten on asua. Juuri kun olin jotenkin aivan luhistumaisillani banaanilaatikkourakan ja kirjavalintojen vaikeuden alle, televisiosta alkoi kuulua ihana kappale (pakkaussessioni taustalla pyöri joku hassu "Hello Ladies"- nörttikomediasarja). Se oli Breadin "The Guitar Man" ja siitä tuli välittömästi tunnusbiisi tälle muutolle. Tiedän, että tästä lähtien aina kun kuulen kappaleen, muistan miten istuin olohuoneen lattialla karvalankamatolla tummansinisissä legginsseissäni, valkoisessa fleecepusakassani ja harmaissa neulotuissa Uggeissani. Polvia kivisti, kainalot haisivat hielle ja kirjojen takaa oli juuri paljastunut kauheat määrät aivastuttavaa pölyä jonka jäljiltä kirkkaan limenvihreä rätti oli muuttunut harmaaviiruiseksi.  Olikohan tämä viimeinen tässä kodissa kirjoitettu blogiteksti?

Bread: The Guitar Man: https://www.youtube.com/watch?v=hrsKJ0KUyJw